Seurakuntakoti Messissä vietetään avajaisia
Kortesjärven seuraava pappi on myös nyt saatu valituksi.

Kauppakamarit tekivät syyskuussa kyselyn, jossa maalaillaan pahenevaa pulaa osaavasta työvoimasta. JPYP:n yrityspalvelupäällikkö Maria Ahvenniemi vertaa esitystä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien Pk-yritysbarometriin ja kertoo yritysten tämän hetken kehitystarpeista.
Sillankorvan yrttijuuston omistama grilli Evijärvellä, 68-tien varressa koulukeskuksen kupeessa, aloitti toimintansa helmikuussa. Annokset valmistetaan poikkeuksellisesti yrittäjän oman tilan raaka-aineista.
Perhon löytöeläimillä on sopimus löytöeläinten talteenotosta ja hoitamisesta Perhon, Kyyjärven ja Vetelin kuntien sekä 1. marraskuuta alkaen myös Evijärven kunnan kanssa. Laki määrää, että jokaisella kunnalla on oltava paikka, jonne irrallaan tavatut lemmikkieläimet voidaan toimittaa.
Rekon ideana on taata lyhyt ketju tuottajalta kuluttajalle eli myydä tuoretta ja turvallista tavaraa ja tavoitteena paikallisen tuottajan puolustaminen. Kortesjärveläiset maitotilalliset Hanne ja Arto Tyynismaa ovat olleet mukana alusta asti myymässä erityisesti kotijuustojaan. “Työtähän Reko teettää, mutta toisaalta siinä tapaa muita tuottajia ja vaihdetaan kuulumisia. Vertaistuki on tarpeen — ja kaikilla tuottajilla on samat haasteet tänä päivänä”, sanoo Hanne Tyynismaa.
Pelimannitapahtuma Lokakuun loiskeet onnistui jälleen tärkeimmässä eli yhdessä musisoinnissa hauskassa ilmapiirissä. Liki kolmensadan esiintyjän lisäksi yleisö viihtyi Kivitipussa entiseen malliin.
LAUANTAISESSA Windal-puolimaratonissa Vimpelissä juoksi, pyöräili ja käveli yhteensä 62 osallistujaa. Lisäksi yhteistempaus Eläkeliiton kanssa keräsi 22 kävelijää. Siinä kävelymatka oli 8,5 kilometriä. Puolimaratonin pituus on sananmukaisesti puolet maratonjuoksun pituudesta eli 21,09…
VIMPELISTÄ kotoisin oleva Kati Jokinen (omaa sukua Rinta-aho) haki hopeaa 17. syyskuuta käydystä Vantaan Fitness Cupista. Hän kisasi Bikini fitness masters 35–39-vuotiaiden sarjassa. Kisan hän kertoo olleen niin sanottu ”välikisa” jossa hän kävi katsastamassa omaa kisakuntoaan ja tulevaisuuttaan lajin parissa.
Kortesjärven Ylikylän nuorisoseuran uuden Isä-näytelmän ensi-ilta sai lauantaina pitkät aplodit. Sitä voikin suositella lämpimästi. Näytelmä on koskettava ja hauska ja taitavasti kerrottu, ja näyttelijäntyö on erinomaista.
Kortesjärven seuraava pappi on myös nyt saatu valituksi.
Kauppakamarit tekivät syyskuussa kyselyn, jossa maalaillaan pahenevaa pulaa osaavasta työvoimasta. JPYP:n yrityspalvelupäällikkö Maria Ahvenniemi vertaa esitystä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien Pk-yritysbarometriin ja kertoo yritysten tämän hetken kehitystarpeista.
Sillankorvan yrttijuuston omistama grilli Evijärvellä, 68-tien varressa koulukeskuksen kupeessa, aloitti toimintansa helmikuussa. Annokset valmistetaan poikkeuksellisesti yrittäjän oman tilan raaka-aineista.
Perhon löytöeläimillä on sopimus löytöeläinten talteenotosta ja hoitamisesta Perhon, Kyyjärven ja Vetelin kuntien sekä 1. marraskuuta alkaen myös Evijärven kunnan kanssa. Laki määrää, että jokaisella kunnalla on oltava paikka, jonne irrallaan tavatut lemmikkieläimet voidaan toimittaa.
Rekon ideana on taata lyhyt ketju tuottajalta kuluttajalle eli myydä tuoretta ja turvallista tavaraa ja tavoitteena paikallisen tuottajan puolustaminen. Kortesjärveläiset maitotilalliset Hanne ja Arto Tyynismaa ovat olleet mukana alusta asti myymässä erityisesti kotijuustojaan. “Työtähän Reko teettää, mutta toisaalta siinä tapaa muita tuottajia ja vaihdetaan kuulumisia. Vertaistuki on tarpeen — ja kaikilla tuottajilla on samat haasteet tänä päivänä”, sanoo Hanne Tyynismaa.
Pelimannitapahtuma Lokakuun loiskeet onnistui jälleen tärkeimmässä eli yhdessä musisoinnissa hauskassa ilmapiirissä. Liki kolmensadan esiintyjän lisäksi yleisö viihtyi Kivitipussa entiseen malliin.
LAUANTAISESSA Windal-puolimaratonissa Vimpelissä juoksi, pyöräili ja käveli yhteensä 62 osallistujaa. Lisäksi yhteistempaus Eläkeliiton kanssa keräsi
VIMPELISTÄ kotoisin oleva Kati Jokinen (omaa sukua Rinta-aho) haki hopeaa 17. syyskuuta käydystä Vantaan Fitness Cupista. Hän kisasi Bikini fitness masters 35–39-vuotiaiden sarjassa. Kisan hän kertoo olleen niin sanottu ”välikisa” jossa hän kävi katsastamassa omaa kisakuntoaan ja tulevaisuuttaan lajin parissa.
Kortesjärven Ylikylän nuorisoseuran uuden Isä-näytelmän ensi-ilta sai lauantaina pitkät aplodit. Sitä voikin suositella lämpimästi. Näytelmä on koskettava ja hauska ja taitavasti kerrottu, ja näyttelijäntyö on erinomaista.
Kortesjärven seuraava pappi on myös nyt saatu valituksi.
Kauppakamarit tekivät syyskuussa kyselyn, jossa maalaillaan pahenevaa pulaa osaavasta työvoimasta.
Sillankorvan yrttijuuston omistama grilli Evijärvellä, 68-tien varressa koulukeskuksen kupeessa, aloitti
Perhon löytöeläimillä on sopimus löytöeläinten talteenotosta ja hoitamisesta Perhon, Kyyjärven
Rekon ideana on taata lyhyt ketju tuottajalta kuluttajalle eli myydä
Pelimannitapahtuma Lokakuun loiskeet onnistui jälleen tärkeimmässä eli yhdessä musisoinnissa hauskassa
LAUANTAISESSA Windal-puolimaratonissa Vimpelissä juoksi, pyöräili ja käveli yhteensä 62 osallistujaa.
VIMPELISTÄ kotoisin oleva Kati Jokinen (omaa sukua Rinta-aho) haki hopeaa
Kortesjärven Ylikylän nuorisoseuran uuden Isä-näytelmän ensi-ilta sai lauantaina pitkät aplodit.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.