Penkkaripäivän perinteet säilyvät Evijärvellä
EVIJÄRVEN lukion penkkaripäivänä abit järjestivät perinteisen abigaalan, kiersivät sekä alakouluilla että päiväkodissa ja tietysti omalla

–TÄNÄ VUONNA järjestämme Tulivuorihiihdon perinteisellä tyylillä sunnuntaina kolmas maaliskuuta lähtöpaikkana Salmensillan Kalasatama, Lappajärven Veikkojen hiihto-
VIMPELISSÄ penkkareita vietettiin riemukkaissa tunnelmissa. Teemana oli televisiosta tutut hahmot. –Ajateltiin, että kun aihe on
TARJOTIN kolahtaa pöytään, kun Maria Yli-Sikkilä istahtaa rempseästi koulun ruokalassa vastapäätä Pirkko Lamminahoa, joka puolestaan
EVIJÄRVEN kunnanhallituksen kokouksessa 13. helmikuuta vahvistettiin kylien kehittämisrahan hakuajat ja kriteerit vuodelle 2024. Hankkeiden tukisummia
VIMPELIN kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12. tammikuuta laajan hyvinvointikertomuksen vuosille 2021–2025. Hallinto- ja talousjohtajan sekä vapaa-aikatoimen
EVIJÄRVELÄINEN Juho Fränti palkittiin joulukuussa Kunnon kuntalaisen huomionosoituksella. Valinnasta päätöksen tekee vuosittain sivistyslautakunta kuultuaan Keski-Pohjanmaan
LENTORESERVIUPSEERIKURSSIN kokelaat Ahti ja Noa Jyväskylän Ilmasotakoulusta saapuivat kertomaan varusmiespalveluksesta Kortesjärven yhdeksäsluokkalaisille 12. helmikuuta. Lentoreserviupseerikurssi
HELMIKUUN toisena sunnuntaina ratkaistiin Suomen 13. Presidentti. Kansa puhui toisella kierroksella ja voittajaksi selviytyi Cai-Göran

EVIJÄRVEN lukion penkkaripäivänä abit järjestivät perinteisen abigaalan, kiersivät sekä alakouluilla
–TÄNÄ VUONNA järjestämme Tulivuorihiihdon perinteisellä tyylillä sunnuntaina kolmas maaliskuuta lähtöpaikkana
VIMPELISSÄ penkkareita vietettiin riemukkaissa tunnelmissa. Teemana oli televisiosta tutut hahmot.
TARJOTIN kolahtaa pöytään, kun Maria Yli-Sikkilä istahtaa rempseästi koulun ruokalassa
EVIJÄRVEN kunnanhallituksen kokouksessa 13. helmikuuta vahvistettiin kylien kehittämisrahan hakuajat ja
VIMPELIN kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12. tammikuuta laajan hyvinvointikertomuksen vuosille 2021–2025.
EVIJÄRVELÄINEN Juho Fränti palkittiin joulukuussa Kunnon kuntalaisen huomionosoituksella. Valinnasta päätöksen
LENTORESERVIUPSEERIKURSSIN kokelaat Ahti ja Noa Jyväskylän Ilmasotakoulusta saapuivat kertomaan varusmiespalveluksesta
HELMIKUUN toisena sunnuntaina ratkaistiin Suomen 13. Presidentti. Kansa puhui toisella
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.