Lukioiden juhlaa ja mielenkiintoisia kirjoja
Viikon 8 Järviseudun Sanomien teemaksi nousevat viime viikon penkkarit ja vanhojentanssit Järviseudun lukioissa sekä kaksi

EVIJÄRVEN kunnanhallituksen kokouksessa 13. helmikuuta vahvistettiin kylien kehittämisrahan hakuajat ja kriteerit vuodelle 2024. Hankkeiden tukisummia
VIMPELIN kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12. tammikuuta laajan hyvinvointikertomuksen vuosille 2021–2025. Hallinto- ja talousjohtajan sekä vapaa-aikatoimen
Elämänlaatulautakunnan avustukset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyötä tekeville yhdistyksille, yhteisölle ja yksityishenkilöille ovat haettavissa 19.2.-10.3. Avustuksia
KUNTALAISTEN olohuoneella 7. helmikuuta järjestetyssä hankintainfossa muistutettiin, että Vimpelin kunnan tahtotilana on käyttää mahdollisimman paljon
31. TAMMIKUUTA kokoontunut Vimpelin tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hybridikeskuksen asemakaavamuutoksen hyväksymistä. Asemakaavamuutoksen
LAPPAJÄRVEN kuntaa on lähestytty kiinteistön Savela IV myynnillä. Kiinteistö Savela IV sijaitsee Nykälänniemessä, Nykäläntien varrella.
ALAJÄRVEN kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 5. helmikuuta yhteistyösopimukset seiväshyppääjä Mikko Paavolan sekä kestävyysjuoksija Antti Ihamäen kanssa.
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi 29. tammikuuta Lehtimäellä pidetyssä kokouksessaan 334 950 euron lisämäärärahan talousarvion investointiosaan biotalousterminaalin rakentamiseen.

Viikon 8 Järviseudun Sanomien teemaksi nousevat viime viikon penkkarit ja
EVIJÄRVEN kunnanhallituksen kokouksessa 13. helmikuuta vahvistettiin kylien kehittämisrahan hakuajat ja
VIMPELIN kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 12. tammikuuta laajan hyvinvointikertomuksen vuosille 2021–2025.
Elämänlaatulautakunnan avustukset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyötä tekeville yhdistyksille, yhteisölle ja
KUNTALAISTEN olohuoneella 7. helmikuuta järjestetyssä hankintainfossa muistutettiin, että Vimpelin kunnan
31. TAMMIKUUTA kokoontunut Vimpelin tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen
LAPPAJÄRVEN kuntaa on lähestytty kiinteistön Savela IV myynnillä. Kiinteistö Savela
ALAJÄRVEN kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 5. helmikuuta yhteistyösopimukset seiväshyppääjä Mikko Paavolan
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi 29. tammikuuta Lehtimäellä pidetyssä kokouksessaan 334 950 euron
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.