Evijärvellä siistittiin yhdessä ympäristöä – murheenkryynit ovat joka vuosi samat
PERINTEISTÄ ulkoalueiden siivouspäivää vietettiin Evijärvellä kuluneena lauantaina. Ympäristö yhdessä siistiksi -teemapäivän avulla Evijärven kunta kannusti

KOTIMAAN matkailumessuilla Tampereella riitti säpinää ja varsinkin ensimmäisenä messupäivänä ihmisiä vieraili kojuilla välillä tungokseen asti.
KYLÄKUMMIT kokoontuivat Evijärvellä keskiviikkona 3. toukokuuta. Evijärven kyläkummimalli on Etelä-Pohjanmaan toinen lanseerattu kyläkummimalli. Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen
EVIJÄRVEN Uittomieskämpällä oli viime perjantaina juhlava tilaisuus, kun Evijärvi-Seuran Uittomieskämpälle luovutettiin Etelä- Pohjanmaan Rakennustaitosäätiön on
MAAKUNTALEHDEN toimittajana pitkän uran tehnyt evijärveläislähtöinen Martti Niemi jatkoi valokuvausta jäätyään eläkkeelle 2007. –Työssä ei
KIRKAS kevätaurinko, makkara ja kahvi lämmittivät lauantaina markkinaväkeä SEO Kortesjärven perinteisillä Kevätpäivillä Kauhavan Kortesjärvellä.
MARIA LAASASELLE tuli alkuvuodesta täyteen kuusi vuotta työskentelyä Attendon omistamassa hoivakoti Lintukodissa Lappajärven Nississä. Hoivakodin
LAPPAJÄRVEN kesämökillä Ari ja Sauli olivat käyneet monta kertaa pyytämässä syysmuikkua. Ruotsissa asuville kalamiehille Kärnän
Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin viikolla 18 eniten juttua, joka kertoi Alajärvellä päättyneestä maatalousyrittäjävalmennuksesta. Onnea vielä kaikille koulutuksen suorittaneille! Kaikkiaan julkaisimme kotisivullamme tällä viikolla noin 40 uutista.

PERINTEISTÄ ulkoalueiden siivouspäivää vietettiin Evijärvellä kuluneena lauantaina. Ympäristö yhdessä siistiksi
KOTIMAAN matkailumessuilla Tampereella riitti säpinää ja varsinkin ensimmäisenä messupäivänä ihmisiä
KYLÄKUMMIT kokoontuivat Evijärvellä keskiviikkona 3. toukokuuta. Evijärven kyläkummimalli on Etelä-Pohjanmaan
EVIJÄRVEN Uittomieskämpällä oli viime perjantaina juhlava tilaisuus, kun Evijärvi-Seuran Uittomieskämpälle
MAAKUNTALEHDEN toimittajana pitkän uran tehnyt evijärveläislähtöinen Martti Niemi jatkoi valokuvausta
KIRKAS kevätaurinko, makkara ja kahvi lämmittivät lauantaina markkinaväkeä SEO Kortesjärven
MARIA LAASASELLE tuli alkuvuodesta täyteen kuusi vuotta työskentelyä Attendon omistamassa
LAPPAJÄRVEN kesämökillä Ari ja Sauli olivat käyneet monta kertaa pyytämässä
Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin viikolla 18 eniten juttua, joka kertoi
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.