Janna-Juulia Mäenpää on LaVen yleisurheilija 2022
LAPPAJÄRVEN Veikkojen yleisurheilujaosto palkitsi 25.11.22 Taavintuvalla kauden aikana menestyneitä.

HUHTIKUUSSA Suomeen saapunut Svetlana Pavlenko (Matvienko) muistaa, kuinka tunteikasta oli avata hänelle ja hänen tyttärelleen
Mauri Jokelan toimittama sarja Gunnel Huldinin lapsuudenmuisteluista jatkuu.
Kotiseutuliiton hallitukseen valittiin lauantaina pidetyssä valtuuston syyskokouksessa kolme uutta jäsentä: Tuula Aitto-oja Oulaisista, Hanna-Kaisa Siimes
TÄMÄN omasta lapsuudestaan kertovan elämäkerran lähisukulaisilleen on vuonna 1993 kirjoittanut Gunnel Huldin, omaa sukua Nyqvist, syntyisin Purmon Sandnabbasta. Hän oli sotalapsena Ruotsissa. Huldinin tekstin pohjalta jutun on toimittanut Mauri Jokela.
TONTTU on hyvän mielen tuoja ja nostaa hymyn ohikulkijoiden huulille. Tämän on huomannut alajärveläinen Taina Paananen, joka on ollut tekemiensä nukketonttujen kanssa joulutoreilla ja -markkinoilla.
VUONNA 2017 käynnistynyt työ Unescon Geopark -statuksen hakemuksen jättämiseksi tuli päätökseensä 23. marraskuuta, kun Kraatterijärven Geopark ry luovutti hakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriön alla toimivalle kansalliselle Geopark -toimikunnalle, joka puolestaan lähettää sen Unescolle kuun loppuun mennessä.
Jouluvaellus Kauhavan Alakylässä tulee taas!
PÄIVÄ PALOASEMALLA -tapahtumaa vietetään lauantaina 26. marraskuuta noin 380 paloasemalla eri puolilla Suomea.

HUHTIKUUSSA Suomeen saapunut Svetlana Pavlenko (Matvienko) muistaa, kuinka tunteikasta oli
Mauri Jokelan toimittama sarja Gunnel Huldinin lapsuudenmuisteluista jatkuu.
Kotiseutuliiton hallitukseen valittiin lauantaina pidetyssä valtuuston syyskokouksessa kolme uutta jäsentä:
TÄMÄN omasta lapsuudestaan kertovan elämäkerran lähisukulaisilleen on vuonna 1993 kirjoittanut
TONTTU on hyvän mielen tuoja ja nostaa hymyn ohikulkijoiden huulille.
VUONNA 2017 käynnistynyt työ Unescon Geopark -statuksen hakemuksen jättämiseksi tuli
Jouluvaellus Kauhavan Alakylässä tulee taas!
PÄIVÄ PALOASEMALLA -tapahtumaa vietetään lauantaina 26. marraskuuta noin 380 paloasemalla
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.