Elia oli mies, jolle Jumala puhui. Elian oli puhuttava ihmisille sana, minkä kuuli Jumalalta. Se ei ollut helppo homma. Mutta Elia halusi olla enemmän mieliksi Jumalalle kuin ihmisille. Ollapa tällaisia, niin kuin hän oli!
Ja niin Elian tehtävä tuli kuin tulikin suoritetuksi. Sitten koitti päivä jona ”Herra aikoi ottaa Elian tuulispäässä ylös taivaaseen”. (2. Kun. 2:1) Ihmiset eivät aina tiedä Herran aikomuksia. Hän ei tarvitse ihmisiltä lupaa sille, mitä aikoo tehdä. Eivätkä kaikki välitä edes tietää Jumalan suunnitelmista mitään. Mutta Herra tekee kaiken minkä tahtoo. Ja tekee, niin kuin parhaaksi näkee. Meidän on nostettava kädet ylös Hänen edessänsä ja sanottava että ”Okei, Jumala!”
No niin, siis yhtenä päivänä Herra aikoi ottaa Elian tuulispäässä ylös taivaaseen. Mutta Elialle se ei tullut yllätyksenä. Hän tiesi, että tänä päivänä minä lähden. Hänen työkaverinsa, profeetan oppilaatkin tiesivät, että Elia lähtee nyt.
Joskus ihminen voi oman lähtönsä aavistaa, muttei aina. Tärkeämpää kuin on tietää milloin lähtee, on tietää, että mihin lähtee. Elia tiesi molemmat. Muttei ollut hätää, eikä paniikkia. Elia tiesi, että hän lähtee taivaaseen. Mitä pidemmälle matkalle lähtee, sen huolellisemmin siihen on valmistauduttava. Saatikka jos tietää, että tämä on minun viimeinen matkani. ”Varma lähtö ei yllätä valmistautunutta. ”
Uskomalla pelastuu, tuntui miltä tuntui
Kun siskoni ja minä tulimme uskoon, luimme pienestä lentolehtisestä kertomuksen tytöstä, joka oli kuolemansairas, ja itki, kun hänellä ei ollut varmuutta mihin hän täältä menee. Hänen luokseen tuli henkilö, uskovainen, muistaakseni mies, joka sanoi että ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”. Tyttö vastasi, että kyllä hän uskoo, mutta kun hän ei tunne mitään. Mies sanoi: ”No sanotaanko tässä, että usko Herraan Jeesukseen, ja tunne olevasi pelastettu.” Tyttö vastasi että ”ei sanota.” Vaan siinä sanotaan, että ”Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut!” Sairas tyttö ymmärsi, että kun uskoo Jeesukseen, hän pelastuu – tuntui miltä tahansa! Ja niin hän sai rauhan. Ja niin saimme mekin, Hannele ja minä!!
Apostolien teot 16. kertoo vanginvartijasta, joka ei tiennyt, mitä hänen pitää tehdä, että hän pelastuisi. Hän kysyi sitä apostoleilta. Se on hyvä kysymys. Tiedämme niin monta asiaa. Mutta tiedämmekö me, mitä pitää tehdä pelastuakseen. Paavali ja Silas vastasivat ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.” Tämä on Raamatun faktaa. Se riittää sinulle ja minulle tänäkin päivänä.
Uskoen ei tarvitse lähteä sokkomatkalle
Ei ole kovin kauaa siitä, kun tätini lähti semmoiselle ”sokkomatkalle”. Taisi olla eläkeläisten reissu. Lähtijöitten piti tiettynä aamuna kokoontua tuonne kylälle, tiettyyn paikkaan. Etukäteen ei oltu kerrottu, mihin mennään. Se oli jännittävää. Ja tietysti hauskaakin. Mutta kun on kyseessä muutto tästä maailmasta, silloin ei pitäisi kenenkään lähteä kuin sokkomatkalle että ”Sittenpä sen näkee!”
Elia ei lähtenyt sokkomatkalle. Hän tiesi milloin lähtee, ja mihin lähtee. Vieläpä millä tavalla! Hän lähti tuulispäässä taivaaseen. Hänelle sananmukaisesti tuli äkkilähtö. Mutta kaikki oli huolehdittu etukäteen. Täällä jokainen valitsee määränpäänsä. Vaihtoehtoja on kaksi. Vanhassa virressä on hyvä ja ajankohtainen kehotus:
”Oi valitkaa tie joka elämään vie
Kohta jo päättynyt päivämme lie.”
Mieheni tuli nuorena uskoon. Hänelle alkoi syntyä lauluja. Ne tulivat kuin samassa paketissa, sanat ja sävelet.
Eräässä niistä on sanottu:
”On syytä ajatella ikuisuutta
kun vielä armon aika sulla on
Ei enää tule toista tilaisuutta
kun ikuisuus jo alkaa loputon”
Tuula Palola
