Hyvää itsenäisyyspäivää 2023
Vuosi 2023, jokainen hetki, jolloin saamme juhlia Suomen itsenäisyyttä, on merkityksellinen ja juhlallinen hetki. Tänä

Nuoren miehen epäillään puukottaneen toista miestä eilen Pietarsaaressa. Pietarsaaressa tapahtui vakava puukotus eilen iltapäivällä. Epäilty
KAIKKI kaupparyhmittymät ja nykyään myös useat ravintolat torjuvat ruokahävikkiä. Kuluttajan suuntaan se näkyy laputettuina tuotteina,
Heinäkuu oli paikoin ennätyssateinen. Helteitä oli Suomessa tavanomaista vähemmän.
POHJANMAAN pelastuslaitos ilmoitti keskisuuresta rakennuspalosta 26.7.2023 kello 04:51:09. Asumattomassa omakotitalossa Helanderinkadulla tapahtuneen palon havaitsi ohikulkija.
WILLIAM Boothin (1829–1912), Pelastusarmeijan perustajan, yli sata vuotta sitten saama profetia liittyi siihen, minkälainen maailma
EI ollu mopilaatteja, sun muita volttareeniä ennen. Kusiaisrasvaa valmistettiin kesäisin talven kolotuksiin. Tärkein ainesosa oli
Poliisipartio löysi naisen noin 400 metrin päästä katoamispaikasta.
Perjantai-iltana 9.6. klo 18.30 Pohjanmaan poliisilaitos järjestää mopomiitin, jossa esiintyvät myös stunt-moottoripyöräilijät David Hjulfors ja Erkka Hanka.

Vuosi 2023, jokainen hetki, jolloin saamme juhlia Suomen itsenäisyyttä, on
Nuoren miehen epäillään puukottaneen toista miestä eilen Pietarsaaressa. Pietarsaaressa tapahtui
KAIKKI kaupparyhmittymät ja nykyään myös useat ravintolat torjuvat ruokahävikkiä. Kuluttajan
Heinäkuu oli paikoin ennätyssateinen. Helteitä oli Suomessa tavanomaista vähemmän.
POHJANMAAN pelastuslaitos ilmoitti keskisuuresta rakennuspalosta 26.7.2023 kello 04:51:09. Asumattomassa omakotitalossa
WILLIAM Boothin (1829–1912), Pelastusarmeijan perustajan, yli sata vuotta sitten saama
EI ollu mopilaatteja, sun muita volttareeniä ennen. Kusiaisrasvaa valmistettiin kesäisin
Poliisipartio löysi naisen noin 400 metrin päästä katoamispaikasta.
Perjantai-iltana 9.6. klo 18.30 Pohjanmaan poliisilaitos järjestää mopomiitin, jossa esiintyvät
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.