Uuden sukupolven maaseutualan yrittäjä viihtyy työssään – ”Tämä on lapsuuteni haaveammatti”
VIMPELIN Sääksjärvellä asuva Arttu Kangasaho, 18, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut yrittäjä. Vanhempien kotitilan

VIIKONLOPPUNA käydyillä 1700-luvun markkinoilla Isossakyrössä oli mukana myös Wiinapuu, joka on yhden miehen verstas Lappajärvellä.
EVIJÄRVEN uusi hirsinen päiväkoti valmistui 31. heinäkuuta ja vastaanotti uudet käyttäjänsä viikon päästä valmistumisesta. 34-paikkaisen
POP Pankki -ryhmän alkuvuoden tulos ennen veroja oli 87,9 (4,8) miljoonaa euroa, josta 45,2 miljoonaa
KAIKKI kaupparyhmittymät ja nykyään myös useat ravintolat torjuvat ruokahävikkiä. Kuluttajan suuntaan se näkyy laputettuina tuotteina,
EVIJÄRVEN Kaislahovin ja Päkintuvan henkilökunta ideoi koko talon yhteisen kesätapahtuman, johon kutsuttiin Kottarin tila Muu-jäätelöineen.
KAUHAVAN kaupunginhallitus esitti huhtikuussa kannanottonaan, että Suomen tulee esittää Pohjois-Atlantin liitolle tukikohdan perustamista Kauhavalle. –Hallitusohjelmaan
HELI Rintamäki on tehnyt pitkän uran Ruukilla Helsingissä ja asunut Järvenpäässä. Tänä keväänä hän muutti
Power Truck Shown yhteydessä elokuun toisena viikonloppuna järjestetään tieverkon kuntoon liittyvä seminaari, joka on avoin

VIMPELIN Sääksjärvellä asuva Arttu Kangasaho, 18, on nuoresta iästään huolimatta
VIIKONLOPPUNA käydyillä 1700-luvun markkinoilla Isossakyrössä oli mukana myös Wiinapuu, joka
EVIJÄRVEN uusi hirsinen päiväkoti valmistui 31. heinäkuuta ja vastaanotti uudet
POP Pankki -ryhmän alkuvuoden tulos ennen veroja oli 87,9 (4,8)
KAIKKI kaupparyhmittymät ja nykyään myös useat ravintolat torjuvat ruokahävikkiä. Kuluttajan
EVIJÄRVEN Kaislahovin ja Päkintuvan henkilökunta ideoi koko talon yhteisen kesätapahtuman,
KAUHAVAN kaupunginhallitus esitti huhtikuussa kannanottonaan, että Suomen tulee esittää Pohjois-Atlantin
HELI Rintamäki on tehnyt pitkän uran Ruukilla Helsingissä ja asunut
Power Truck Shown yhteydessä elokuun toisena viikonloppuna järjestetään tieverkon kuntoon
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.