Vimpelin talvirieha tarjosi lomalaisille monta mukavaa kohtaamista
AAPISKUJAN koulun takapiha täyttyi riemunkiljahduksista ja punaisista poskista lasten jakautuessa itselleen mieluisten touhujen äärelle talviriehassa

VIMPELILÄINEN Patrick Itäniemi julistettiin torstaina Talousguru 2024 -kilpailun voittajaksi. Itäniemi on Tampereen yliopiston normaalikoulun abiturientti.
UUDESSAKAARLEPYYSSÄ järjestettiin 10.11.23 laikojen SM-kilpailu, joka päättyi niukasti vimpeliläisen Kalevi Kivipellon ja Kasanovan voittoon. Voitto
LAPPIS-AREENALLA oli väkimääräänsä suurempi meno ja lento, kun yksitoista lasta juoksi, hyppi, loikki ja teki
MAALISKUUSTA 2020 Järviseudun ammattiopiston Jamin Lappajärven toimipisteessä on opettanut autoalan perustutkintoa tutkintovastaavana Mika Puntola. Työhön
JO perinteeksi muodostunut vauvan muistaminen osui tänä vuonna Kortesjärven Ylikylään, jonne syntyi 1.1 kello 03.28
–Tosi ikävä tilanne, että Kivitippu on tähän tilanteeseen ajautunut. Se on iso takaisku tälle alueelle.
ENTISIÄ työkavereita Marjatta Juutia ja Tellervo Hietakangasta yhdistää moni asia. Yksi niistä on kuvataideharrastus. Naisten
EVIJÄRVEN Helluntaiseurakunnan tiloissa Kuoppa-aholla käy tohina, kun vikkelät kädet lajittelevat ja pussittavat tavaraa. Laatikoissa näkyy

AAPISKUJAN koulun takapiha täyttyi riemunkiljahduksista ja punaisista poskista lasten jakautuessa
VIMPELILÄINEN Patrick Itäniemi julistettiin torstaina Talousguru 2024 -kilpailun voittajaksi. Itäniemi
UUDESSAKAARLEPYYSSÄ järjestettiin 10.11.23 laikojen SM-kilpailu, joka päättyi niukasti vimpeliläisen Kalevi
LAPPIS-AREENALLA oli väkimääräänsä suurempi meno ja lento, kun yksitoista lasta
MAALISKUUSTA 2020 Järviseudun ammattiopiston Jamin Lappajärven toimipisteessä on opettanut autoalan
JO perinteeksi muodostunut vauvan muistaminen osui tänä vuonna Kortesjärven Ylikylään,
–Tosi ikävä tilanne, että Kivitippu on tähän tilanteeseen ajautunut. Se
ENTISIÄ työkavereita Marjatta Juutia ja Tellervo Hietakangasta yhdistää moni asia.
EVIJÄRVEN Helluntaiseurakunnan tiloissa Kuoppa-aholla käy tohina, kun vikkelät kädet lajittelevat
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.