Mikä on omaishoitajuuden tulevaisuus?
JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta yli 700 yhteydenottoa. Useimmat niistä

OMAISHOITAJALIITON mukaan vähintään 350 000 suomalaista hoivaa jotakuta läheistään. Heistä noin 50 000:lla on omaishoitajasopimus kunnan kanssa
Hyvinvointialueelle siirryttäessä omaishoidon tuen palkkiot ja myöntämisperusteet Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella yhtenäistettiin. –Järviseudulla oli aikaisemmin ollut
JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAYHDISTYKSEN toteuttama luontovalokuvanäyttely on nähtävissä ensimmäiseksi Taidetila Tiirassa Evijärvellä. Näyttely koostuu omaishoitajien ottamista valokuvista,

JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta
OMAISHOITAJALIITON mukaan vähintään 350 000 suomalaista hoivaa jotakuta läheistään. Heistä noin
Hyvinvointialueelle siirryttäessä omaishoidon tuen palkkiot ja myöntämisperusteet Etelä-Pohjanmaan maakunnan alueella
JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAYHDISTYKSEN toteuttama luontovalokuvanäyttely on nähtävissä ensimmäiseksi Taidetila Tiirassa Evijärvellä.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.