Liikuntaa ulkoilmasta nauttien
VIMPELISSÄ Saarikentän kupeessa, Kuntalaisten olohuoneen oikealla puolella on kuntoilualue, joka houkuttelee treenin äärelle kauniin Savojoen

Petri Övermark hankki liikuntasaliin muun muassa painimaton harjoittelua varten.
EVIJÄRVEN URHEILIJAT on viimeisten vuosien aikana pyrkinyt määrätietoisesti tekemään kehittävää ja pitkäjänteistä seuratyötä erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tämä näkyy muun muassa yhdistyksen jäsenmäärän nousussa sekä aktiivisten harrasteryhmien kasvuna.
KORTESJÄRVEN JÄRVI-VEIKOT järjestää lauantaina suunnistuksen pitkien matkojen aluemestaruuskilpailun Palojärven pohjoispuolisessa maastossa. Kilpailu on samalla kansallinen
LAPUAN VIRKIÄÄ edustava kortesjärveläinen Sampo Sankelo, 19, lähtee varapaikalta suunnistuksen nuorten MM-kisoihin Portugaliin. Hän korvaa
KORTESJÄRVEN Järvi-Veikot järjestää kansallisen sprinttisuunnistuskilpailun 11.5.2022 Evijärvellä kello 18.30 alkaen. Kilpailukeskus on Evijärven Nuorisoseuralla ja kilpailumaasto on Viskarinmäen taajama.
Kitkalla pidettiin Perheseikkailu-niminen suunnistustapahtuma, jossa 4-8-vuotiaat vanhempineen pääsivät tutustumaan lajin saloihin turvallisesti ja hauskasti. 12. toukokuuta Kortesjärven urheilukentällä pidetään myös seuraava suunnistuskoulu, jossa niin ikään harjoitellaan suunnistusta leikin varjolla.
KEVÄT saa suunnistajat metsiin. Monien harrastusten ollessa tauolla omatoimirastit ovat saaneet suuren suosion. Kokosimme tähän juttuun kysymyksiä, joilla lajia aloitteleva pääsee alkuun. Niihin vastasivat suunnistusta harrastavat Johanna Nelimarkka ja Tuomo Isokangas.
JÄRVISEUDUN Rasti on varautunut pitämään Vatpakalla 7.-8. maaliskuuta Alun Talvirastit, avoimet kansalliset hiihtosuunnistuskisat, joissa ratkotaan KP:n, ÖID:n ja E-P:n aluemestaruudet sekä FSO:n Suomen mestaruudet. Talven sää on kuitenkin pitänyt kisajärjestäjät varpaillaan.

VIMPELISSÄ Saarikentän kupeessa, Kuntalaisten olohuoneen oikealla puolella on kuntoilualue, joka
Petri Övermark hankki liikuntasaliin muun muassa painimaton harjoittelua varten.
EVIJÄRVEN URHEILIJAT on viimeisten vuosien aikana pyrkinyt määrätietoisesti tekemään kehittävää
KORTESJÄRVEN JÄRVI-VEIKOT järjestää lauantaina suunnistuksen pitkien matkojen aluemestaruuskilpailun Palojärven pohjoispuolisessa
LAPUAN VIRKIÄÄ edustava kortesjärveläinen Sampo Sankelo, 19, lähtee varapaikalta suunnistuksen
KORTESJÄRVEN Järvi-Veikot järjestää kansallisen sprinttisuunnistuskilpailun 11.5.2022 Evijärvellä kello 18.30 alkaen.
Kitkalla pidettiin Perheseikkailu-niminen suunnistustapahtuma, jossa 4-8-vuotiaat vanhempineen pääsivät tutustumaan lajin
KEVÄT saa suunnistajat metsiin. Monien harrastusten ollessa tauolla omatoimirastit ovat
JÄRVISEUDUN Rasti on varautunut pitämään Vatpakalla 7.-8. maaliskuuta Alun Talvirastit,
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.