Vesimiehen aikaan
Lappajärven kunta on viime kuukausina joutunut paneutumaan matkailuliiketoiminnan ongelmiin.Ylivoimaisesti suurin panostus matkailuun tapahtui joulukuussa, kun

Etätyötä tekevien palkansaajien määrä pysyttelee samalla tasolla vuodesta toiseen. Heidän tarkkaa määräänsä on tosin vaikea
Järviseudun Sanomat järjesti maanantai-iltana vaalikeskustelun. Harmitti, kun en työkiireiden vuoksi ehtinyt paikalle. Onneksi tuolta viereiseltä
Lapsena aika tuntui loputtomalta. Aamusta iltaan oli ikuisuus, ja päivän aikana ehti tehdä vaikka mitä.
Maidon tuottajahinnan lasku on kova isku alueemme karjatiloille.Valiolainen Maitosuomi on muiden Valion osuuskuntien tapaan laskenut
Voi jehna kun on kahvin ostaminenkin tehty vaikeaksi nykyään, minä en ainakaan ymmärrä pitääkö se
Seinäjoen kaupungille sote-uudistus on radikaali, koska suuri osa sen toiminnasta siirtyy maakunnalliselle kuntayhtymälle. Toisaalta, koska
Sisäministeriö julkaisi aivan joulunpyhien kynnyksellä oppaan, joka kannustaa kyliä ja kyläläisiä kehittämään asuin- ja elinympäristönsä
Kreikassa asuvan lapsuudenystäväni alakouluikäinen tytär on sujuvasti kaksikielinen: äitinsä kanssa tyttö pajattaa suomea, isänsä ja

Lappajärven kunta on viime kuukausina joutunut paneutumaan matkailuliiketoiminnan ongelmiin.Ylivoimaisesti suurin
Etätyötä tekevien palkansaajien määrä pysyttelee samalla tasolla vuodesta toiseen. Heidän
Järviseudun Sanomat järjesti maanantai-iltana vaalikeskustelun. Harmitti, kun en työkiireiden vuoksi
Lapsena aika tuntui loputtomalta. Aamusta iltaan oli ikuisuus, ja päivän
Maidon tuottajahinnan lasku on kova isku alueemme karjatiloille.Valiolainen Maitosuomi on
Seinäjoen kaupungille sote-uudistus on radikaali, koska suuri osa sen toiminnasta
Sisäministeriö julkaisi aivan joulunpyhien kynnyksellä oppaan, joka kannustaa kyliä ja
Kreikassa asuvan lapsuudenystäväni alakouluikäinen tytär on sujuvasti kaksikielinen: äitinsä kanssa
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.