Tietöitä luvassa ensi kesänä Vimpelissä ja Alajärvellä
Tulevana kesänä päällystetään Pohjalaismaakuntien alueella yli kolminkertainen määrä tieverkkoa viime vuoteen verrattuna, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.

ELY-keskus on toimittanut Alajärven Lehtimäellä sijaitsevan Kätkänjärven säännöstelyn muutosta ja ohitusuoman rakentamista koskevan lupahakemuksen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon helmikuun lopulla. Säännöstelyä muutetaan siten, että Kätkänjärven kevätalennus muutetaan joustavammaksi.
Järvien happitilanne on heikentynyt Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Järvien pitkään jatkuva jääpeitteisyys, vesien rehevöityminen ja vedenpinnan lasku säännöstellyissä järvissä tulviin varautumisen takia aiheuttavat happiongelmia etenkin matalissa järvissä. Hapekkaat lumien sulamisvedet parantavat vesistöjen happitilannetta, mutta yöpakkaset hidastavat lumen ja jään sulamista ja veden virtaamista.
Maatilojen ahdinko ruokamarkkinoilla näkyy tällä viikolla myös suurelle yleisölle. Itä- ja Keski-Suomen tuottajia kokoontuu perjantaina
FACEBOOKIN keskusteluja seuraamalla pysyy selvillä siitä, mikä on tärkeää ihmisen elämässä ja mitä lähiseudulla tapahtuu.
JÄRVISEUDUN SAIRAALAN tiloissa on SPR Vimpelin ylläpitämänä pyöritetty ukrainalaisille suunnattua vaate- ja tavaralahjoitusten pistettä. Kuntalaisten
VIMPELIN tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 21. helmikuuta kilpailuttaa sähkönhankinnan VENI Energia Oy:llä tämän lähestyttyä kuntaa
Kivitippu SPA Oy hallitus on tänään 27.2.2024 päättänyt perua yrityssaneeraushakemuksensa. Yhtiö aloitti keväällä 2023 kolmevaiheisen
TIISTAINA 5. maaliskuuta kello 17.30 järjestetään Vimpelissä kunnanvirastolla infoilta, jossa innostetaan ja kannustetaan alueen asukkaita

Tulevana kesänä päällystetään Pohjalaismaakuntien alueella yli kolminkertainen määrä tieverkkoa viime
ELY-keskus on toimittanut Alajärven Lehtimäellä sijaitsevan Kätkänjärven säännöstelyn muutosta ja
Järvien happitilanne on heikentynyt Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Järvien
Maatilojen ahdinko ruokamarkkinoilla näkyy tällä viikolla myös suurelle yleisölle. Itä-
FACEBOOKIN keskusteluja seuraamalla pysyy selvillä siitä, mikä on tärkeää ihmisen
JÄRVISEUDUN SAIRAALAN tiloissa on SPR Vimpelin ylläpitämänä pyöritetty ukrainalaisille suunnattua
VIMPELIN tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 21. helmikuuta kilpailuttaa sähkönhankinnan VENI
Kivitippu SPA Oy hallitus on tänään 27.2.2024 päättänyt perua yrityssaneeraushakemuksensa.
TIISTAINA 5. maaliskuuta kello 17.30 järjestetään Vimpelissä kunnanvirastolla infoilta, jossa
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.