Päiväkoti Sateenkaarentupa 30 vuotta – Kaikessa näkyy ja kuuluu lapsen ääni

Teresan (vas.) mielestä päiväkodissa on kivaa kun saa piirrellä ja opetella uusia temppuja. Kiiran mielestä muovailuvahalla on kiva leikkiä ja lautapelejä on mukava pelata. Eeva-Maija Peltola nauttii työstään päiväkodilla.
Teresan (vas.) mielestä päiväkodissa on kivaa kun saa piirrellä ja opetella uusia temppuja. Kiiran mielestä muovailuvahalla on kiva leikkiä ja lautapelejä on mukava pelata. Eeva-Maija Peltola nauttii työstään päiväkodilla.

KORTESJÄRVEN päiväkoti Sateenkaarentupa juhlisti 30-vuotistaivaltaan juhlakonsertilla 21. helmikuuta. Paikalle oli kutsuttu esiintymään lastenmuusikko Pentti Rasinkangas. Hän ilostutti päiväkotilaisia hassunhauskoilla lauluilla, joissa tennaritkin saattoivat joutua pakastimeen.

–Päiväkoti Sateenkaarentupa siirtyi -94 vuonna rakennettuun päiväkotiin kirkonkylän keskustaan Kortesjärvelle. Päiväkodin nimikin vaihtui siinä samalla Peuhurinteestä Sateenkaarentuvaksi, kertoo päiväkodinjohtaja Merja Ruohomäki.

Päiväkodissa toimii kolme ryhmää: 3–4-vuotiaat Nallekarhut sekä 4–5-vuotiaat Kivitaskut. Vuonna 2022 perustettiin Peukaloiset, jossa ovat porukan pienimmät eli 1–2-vuotiaat lapset. Esiopetusta on järjestetty vuosien mittaan eri tiloissa, muun muassa vanhainkodin takkahuoneessa ja rivitaloasunnossa päiväkodin tilojen lisäksi.

Mainos

–Tällä hetkellä esiopetus toimii Kortesjärven Yhtenäiskoulun tiloissa. Vuonna 2017 päiväkoti siirtyi väistötiloihin entiselle Purmojärven koululle sisäilmaongelmien vuoksi. Päiväkoti toimii toistaiseksi Purmojärvellä ja mahdollisuuksien mukaan siirtyy myöhemmin kirkonkylälle Yhtenäiskoulun tiloihin. Päiväkodissa on tällä hetkellä 45 lasta ja 10 varhaiskasvattajaa, kertoo Merja Ruohomäki.

–Valmistuin lastentarhanopettajaksi vuonna -91 ja olen ollut Sateenkaarentuvassa ihan alusta asti. Rakastan työtäni, tässä tuntee tekevänsä rikasta ja arvokasta työtä. Päivät ovat elämänmakuisia ja elämänmyönteisiä. Vaikka kasvatustrenditkin vaihtelevat, tärkeintä tässä työssä on aina kasvattajan sensitiivisyys, positiivisuus ja syli. Isoista ryhmistä on siirrytty pienryhmätoimintaan. Leikin arvostus on entistäkin suurempaa. Kasvattajat leikkivät lapsen mukana ja näin ryhmäydytään parhaiten ja opitaan muun muassa kaveri- ja tunnetaitoja. Kasvattajalähtöisestä toimintamallista olemme päässeet kohti lapsilähtöisyyttä. Lasta osallistetaan muun muassa toiminnan suunnittelussa ja kaikessa näkyy ja kuuluu lapsen ääni, kertoo lastentarhanopettaja Eeva-Maija Peltola.

—Uusi toimikausi on aina ihanaa aloittaa seuraten, millaisia persoonia lapsiryhmässä on. On mahtavaa päästä seuraamaan heidän kasvuaan ja olla osaltaan tukemassa heidän kehitystään yhteistyössä ihanien vanhempien kanssa, Peltola jatkaa.

Päiväkodilla oli 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty konsertti. Esiintyjänä lastenmuusikko Pentti Rasinkangas.
Päiväkodilla oli 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty konsertti. Esiintyjänä lastenmuusikko Pentti Rasinkangas.

Luitko jo nämä jutut?

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/02/23/ylikoskella-vaalitaan-yhteisollisyytta/
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/02/20/geopark-alueet-tarvitsevat-lisaa-majoittajia/
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/02/15/korkokate-ja-palkkiotuotot-nostivat-avain-saastopankin-erinomaiseen-tulokseen/
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.