Uusimmat kesäblogit:

Severi Lassila löi juoksun Alajärven Ankkureita vastaan pelatussa harjoitusottelussa.
Alajärven Ankkurit

Veto niukasti voittoon Ankkureista

VIMPELIN Veto voitti sunnuntaina käydyn harjoitusottelun tiukan taistelun jälkeen kotiutuslyöntikilpailussa 2–1. Ensimmäistä jaksoa hallitsivat kolmostilanteiden 

Lavettaret pelasi lauantaina kotiturnauksen.
Lappajärven Veikot

LaVen naiset turnausvoittoon

LAUANTAINA varsin hyvässä säässä pelattiin Lappajärven Veikkolan pesäpallostadionilla kolme ottelua: turnauksessa olivat kotijoukkueen lisäksi mukana

Yhteiskunnan pyrkimys on, että yhä useampi vanhus pärjäisi kotonaan mahdollisimman pitkään. Tämä edellyttää tukea ja apua myös omaisilta.
Kulttuuri ja ihmiset

Mikä on omaishoitajuuden tulevaisuus?

JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta yli 700 yhteydenottoa. Useimmat niistä

SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin ja hyväksyi 120 000 euron lisämäärärahan kuluvan vuoden talousarvioon niiden mahdollistamiseksi.
Kokousuutiset

Soini tukee Sisun ja kylien hankkeita

SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin ja hyväksyi 120 000 euron lisämäärärahan

Tulevia tapahtumia

Päivää
Tuntia

Artikkelit vuosittain

Severi Lassila löi juoksun Alajärven Ankkureita vastaan pelatussa harjoitusottelussa.
Alajärven Ankkurit

Veto niukasti voittoon Ankkureista

VIMPELIN Veto voitti sunnuntaina käydyn harjoitusottelun tiukan taistelun jälkeen kotiutuslyöntikilpailussa 2–1. Ensimmäistä jaksoa hallitsivat kolmostilanteiden 

Lavettaret pelasi lauantaina kotiturnauksen.
Lappajärven Veikot

LaVen naiset turnausvoittoon

LAUANTAINA varsin hyvässä säässä pelattiin Lappajärven Veikkolan pesäpallostadionilla kolme ottelua: turnauksessa olivat kotijoukkueen lisäksi mukana

Ei enää uutisia tällä sivulla

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.