Jukola juostaan Kauhavalla 2024 – tapahtuma tulee Etelä-Pohjanmaalle viidettä kertaa
Tulevana kesänä Jukolan viesti suuntaa kohti Kauhavaa 15.-16.6.2024. Kilpailun vastuuseuroina toimivat Lapuan Virkiä ja Kauhavan
Tulevana kesänä Jukolan viesti suuntaa kohti Kauhavaa 15.-16.6.2024. Kilpailun vastuuseuroina toimivat Lapuan Virkiä ja Kauhavan
VAPAUSSOTIEMME LAKEUDEN PERINNEYHDISTYKSEN perinneilta Vimpelin Lakis Areenalla keräsi tiistaina 9. huhtikuuta väkeä kuulemaan Saarikentän synnystä sekä suojeluskunnan urheiluhistoriasta. Vimpeliläislähtöinen Esa Kataja kertoili aiheesta tutkimustensa perusteella.
Vapaussodan jälkeen v…
9. MAALISKUUTA 2024 tuli kuluneeksi 230 vuotta siitä, kun Kortesjärven kirkko vihittiin käyttöön. Kirkko tosin oli valmistunut jo pari vuotta aikaisemmin, mutta kirkon vihkiminen viivästyi nämä pari vuotta, koska Kortesjärvellä ei tuolloin vielä ollut omaa pappia.
Kirkon vihkimi…
SIIRTOLAISUUTTA Amerikkaan Ruotsin kautta ja suoraan Ruotsiin on ollut 1800-luvusta lähtien. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi
KIRJAILIJA Kirsti Loukola on julkaissut kaksi järviseutulaisia voimakkaasti koskettanutta romaania, Kiljukotkan 2017 ja Buharan satakielen
TALOT lämmitettiin aina 1960-luvulle asti pääasiassa puilla ja sehän tarkoitti sitä, että miehet kulkivat talvet
LAPPAJÄRVEN Tarvolassa asuneet Laasa-Heikki eli Heikki Laasanen (1872–1934) ja Leena (Heleena) Laasanen, omaa sukua Ollila
VIMPELILÄISSYNTYINEN Jorma Heikkilä julkaisi lokakuussa yhdeksännen teoksensa. Pyörtänöiltä palatseihin on toinen osa hänen muistelmateossarjaansa. Viime
VIMPELIN Rantakylän Nuorisoseuran innokkaan talkooporukan tanssilavan pohjan tasoitustyöt Saunasaaressa keskeytyivät äkisti kesäkuun alussa 1934 maasta
Tulevana kesänä Jukolan viesti suuntaa kohti Kauhavaa 15.-16.6.2024. Kilpailun vastuuseuroina toimivat Lapuan Virkiä ja Kauhavan
VAPAUSSOTIEMME LAKEUDEN PERINNEYHDISTYKSEN perinneilta Vimpelin Lakis Areenalla keräsi tiistaina 9. huhtikuuta väkeä kuulemaan Saarikentän synnystä
9. MAALISKUUTA 2024 tuli kuluneeksi 230 vuotta siitä, kun Kortesjärven kirkko vihittiin käyttöön. Kirkko tosin
SIIRTOLAISUUTTA Amerikkaan Ruotsin kautta ja suoraan Ruotsiin on ollut 1800-luvusta lähtien. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi
KIRJAILIJA Kirsti Loukola on julkaissut kaksi järviseutulaisia voimakkaasti koskettanutta romaania, Kiljukotkan 2017 ja Buharan satakielen
TALOT lämmitettiin aina 1960-luvulle asti pääasiassa puilla ja sehän tarkoitti sitä, että miehet kulkivat talvet
LAPPAJÄRVEN Tarvolassa asuneet Laasa-Heikki eli Heikki Laasanen (1872–1934) ja Leena (Heleena) Laasanen, omaa sukua Ollila
VIMPELILÄISSYNTYINEN Jorma Heikkilä julkaisi lokakuussa yhdeksännen teoksensa. Pyörtänöiltä palatseihin on toinen osa hänen muistelmateossarjaansa. Viime
VIMPELIN Rantakylän Nuorisoseuran innokkaan talkooporukan tanssilavan pohjan tasoitustyöt Saunasaaressa keskeytyivät äkisti kesäkuun alussa 1934 maasta
Tulevana kesänä Jukolan viesti suuntaa kohti Kauhavaa 15.-16.6.2024. Kilpailun vastuuseuroina
VAPAUSSOTIEMME LAKEUDEN PERINNEYHDISTYKSEN perinneilta Vimpelin Lakis Areenalla keräsi tiistaina 9.
9. MAALISKUUTA 2024 tuli kuluneeksi 230 vuotta siitä, kun Kortesjärven
SIIRTOLAISUUTTA Amerikkaan Ruotsin kautta ja suoraan Ruotsiin on ollut 1800-luvusta
KIRJAILIJA Kirsti Loukola on julkaissut kaksi järviseutulaisia voimakkaasti koskettanutta romaania,
TALOT lämmitettiin aina 1960-luvulle asti pääasiassa puilla ja sehän tarkoitti
LAPPAJÄRVEN Tarvolassa asuneet Laasa-Heikki eli Heikki Laasanen (1872–1934) ja Leena
VIMPELILÄISSYNTYINEN Jorma Heikkilä julkaisi lokakuussa yhdeksännen teoksensa. Pyörtänöiltä palatseihin on
VIMPELIN Rantakylän Nuorisoseuran innokkaan talkooporukan tanssilavan pohjan tasoitustyöt Saunasaaressa keskeytyivät
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.