Evijärven Urheilijat

Sillankorvan juoksun 10 kilometrin matkan osallistujat lähdössä matkaan vuonna 2023. Kuva: Johanna Kujala.
Evijärven Urheilijat

Yleisurheilukuulumisia Evijärveltä

TALVEN harjoituskausi alkaa olla loppusuoralla ja pikkuhiljaa yleisurheilijat siirtävät ajatuksia kohti kesän harkkoja ja mahdollisia

Evijärven Kunnon kuntalaiseksi valittu Juho Fränti on tehnyt pitkäjänteistä ja ansiokasta työtä alueen jalkapallotoiminnan käynnistämisessä, kehittämisessä sekä alueellisessa edistämisessä kuluneen vuosikymmenen aikana. Kuva: Ulla Luomansuu.
Evijärven Urheilijat

Juho Fränti palkittiin Kunnon kuntalaisena

EVIJÄRVELÄINEN Juho Fränti palkittiin joulukuussa Kunnon kuntalaisen huomionosoituksella. Valinnasta päätöksen tekee vuosittain sivistyslautakunta kuultuaan Keski-Pohjanmaan

Evijärven Urheilijat

Evijärven Urheilijoiden nuorilla onnistunut kisakesä

EVIJÄRVEN URHEILIJAT on viimeisten vuosien aikana pyrkinyt määrätietoisesti tekemään kehittävää ja pitkäjänteistä seuratyötä erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tämä näkyy muun muassa yhdistyksen jäsenmäärän nousussa sekä aktiivisten harrasteryhmien kasvuna.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.