TE-palvelut siirtyvät kunnille ensi vuoden alussa – Etelä-Pohjanmaalla valmistelu etenee suunnitellusti

Jokaisella kunnalla on tärkeä rooli, kun asukkaita ohjataan ja neuvotaan palvelujen piiriin ensi vuoden alussa.
Jokaisella kunnalla on tärkeä rooli, kun asukkaita ohjataan ja neuvotaan palvelujen piiriin ensi vuoden alussa.
Jokaisella kunnalla on tärkeä rooli, kun asukkaita ohjataan ja neuvotaan palvelujen piiriin ensi vuoden alussa.
Jokaisella kunnalla on tärkeä rooli, kun asukkaita ohjataan ja neuvotaan palvelujen piiriin ensi vuoden alussa.
TE-palveluista tulee vuoden 2025 alussa osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja. TE-toimistot lakkautetaan. Suomeen muodostuu uudistuksen myötä 45 työllisyysaluetta, jotka ovat vastuussa työvoimapalveluiden hallinnollisesta järjestämisestä.

Suurin osa Suomeen muodostuvista työllisyysalueista järjestää palvelunsa vastuukuntamallilla, neljä kuntaa järjestää palvelunsa itse ja kaksi työllisyysaluetta kuntayhtymämallilla. Molemmat kuntayhtymämallilla toteutettavat työllisyysalueet löytyvät Etelä-Pohjanmaalta. Niitä ovat Kympin työllisyysalue (Kuntayhtymä Kymppi) sekä Suupohjan työllisyysalue (Kuntayhtymä Vuoksi). Lisäksi Seinäjoki, Ilmajoki ja Isokyrö muodostavat yhdessä työllisyysalueen (TyöLakeus).

Kuntaliiton aluekierroksella kuultiin Etelä-Pohjanmaan valmistelun tilanteesta

TE-uudistuksen valmistelun tilannetta ja etenemistä Etelä-Pohjanmaalla käsiteltiin eilen Kuntaliiton TE24-aluekierroksella Seinäjoella. Päivän aikana syvennyttiin kuulemaan ja keskustelemaan TE-palvelut 2024 -uudistuksen valmistelun ajankohtaisista asioista sekä palveluiden kehittämisestä paikallisten tarpeiden ja koko alueen elinvoiman edistämisen näkökulmasta.

–Etelä-Pohjanmaalla valmistelu etenee suunnitellusti. Kunnilla on sekä yksin että yhdessä työllisyysalueena paras kokonaisnäkemys alueen kehittämiseksi ja koko alueen elinvoiman edistämiseksi. Kunta kokoaa eri toimijat yhteen, ja julkinen, yksityinen ja kolmas sektori työskentelevät yhdessä työllisyyden parantamiseksi, korostaa Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg.

–Etelä-Pohjanmaalla TE-palveluiden haltuunoton valmistelu on edennyt hyvässä vauhdissa ja aikataulussa ja vahvasti lähipalveluihin ja asiakaslähtöisyyteen panosten, mikä on koko uudistuksen näkökulmasta se tärkein tavoite.

Yrittäjien palvelut, osallistava valmistelu sekä lähipalvelut nousivat esille Etelä-Pohjanmaan valmistelussa

Seinäjoen, Ilmajoen ja Isonkyrön työllisyysalueen valmistelun lähtökohtana on osallistava valmistelu.

–Sekä työnhakija että työantaja-asiakkaiden osallistamista valmisteluun ei voi liiaksi korostaa. Uudet TE-palvelut rakennetaan yhteistyöllä ja yhteistyön perustana on pidetty kohtaamisia, tiivistää Seinäjoen työllisyysjohtaja Ilkka Rintala.

–Olemme esimerkiksi satsanneet yritys- ja työnantajapalveluiden suunnitteluun yhdessä alueen toimijoiden kanssa, jotta voimme kehittää palveluja entistä paremmin heidän toiveitaan vastaaviksi.

Kuntayhtymä Kymppi on kymmenen kunnan perustama kuntayhtymä, joka on Suomen ainoa uusi työvoimaviranomaisen tehtävää varten perustettava kuntayhtymä. Kympin työllisyysalueeseen kuuluvat Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Kauhava, Kuortane, Lappajärvi, Lapua, Soini, Vimpeli ja Ähtäri.

–Uudistus on kokonaisuutena erittäin tervetullut. Se luo kunnille mahdollisuuksia kehittää elinvoimatehtäväänsä ja vastata paremmin paikallisiin työnhakijoiden ja työnantajien tarpeisiin, kiteyttää valmistelujohtaja Anna Nieminen.

–Tavoitteena on rakentaa vaikuttava alueellinen työllisyyden hoidon kokonaisuus, jonka perustana on lähipalvelu. Kaikkien mukana olevien kuntien yhteinen tahtotila on tuoda julkiset työvoimapalvelut lähelle asiakkaita, Nieminen lisää.

Suupohjan työllisyysalue on toinen kuntayhtymäpohjaisista työllisyysalueista Suomessa. Työllisyysalueen taustalla toimii Kuntayhtymä Vuoksi. Työllisyysalueeseen kuuluvat Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Kristiinankaupunki, Kurikka ja Teuva. Myös Suupohjan työllisyysalueella lähipalvelut nostetaan keskeiseksi lähtökohdaksi asiakkuuksien hoitamisessa.

–Tulemme toimimaan tiiviissä yhteistyössä kahden maakunnan alueella. Lähipalveluita tuotetaan näkyvästi molemmilla kotimaisilla kielillä, tiivistää Suupohjan työllisyysalueen hankekoordinaattori Jonna Haavisto.

–Lähipalvelujen lisäksi palveluja viedään lähelle asiakasta monikanavaisesti, sekä jalkautuen, että hyödyntäen digikanavia ja puhelimitse, Haavisto jatkaa.

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien varatoimitusjohtaja Jani Takamaan mukaan Etelä-Pohjanmaalla yrittäjät ja yrittäjäyhdistykset on otettu vahvasti mukaan valmisteluun. Myös Etelä-Pohjanmaan liiton aluekehitysjohtaja Heli Rintala pitää tärkeänä, että alueella, jossa yrittäjyydellä on vahvat perinteet ja yrittäjyysaste on korkea, TE-uudistuksen valmistelussa huomioidaan vahvasti elinkeinonäkökulma ja yrittäjille suunnatut palvelut.

Oma kunta auttaa jatkossa palveluiden piiriin pääsyssä

Jokaisella kunnalla on tärkeä rooli, kun asukkaita ohjataan ja neuvotaan palvelujen piiriin ensi vuoden alussa.

–Huolimatta TE-palveluiden hallinnollisesta järjestämisestä ja työllisyysalueiden rakenteista, oman kunnan puoleen voi kääntyä TE-palveluihin liittyvissä kysymyksissä samaan tapaan, kuin etsiessään esimerkiksi teknisiä palveluja tai tietoa päivähoitopaikasta. Omasta kunnasta saa minimissään ohjausta ja neuvontaa, jotta palvelupolulla pääsee eteenpäin, korostaa Kuntaliiton viestinnän asiantuntija Hanna Lassila.

–Asiakasviestinnän suunnittelu on parhaillaan käynnissä ja toimenpiteet alkavat kunnissa syksyllä, Lassila jatkaa.

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/05/23/perheiden-huoli-neuvolapalveluiden-loppumisesta-sai-kokoontumaan-evijarvella
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/05/23/bussilippujen-hinnat-laskevat-etela-pohjanmaalla
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/05/22/etela-pohjanmaalla-huhtikuun-lopussa-6228-tyotonta-tyonhakijaa
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.