Amerikan kautta Kurejoelle – Markku Luoma kirjoitti kummankin isoisänsä sukutarinat

Alajärveläislähtöinen Markku Luoma on kirjoittanut kirjaksi molempien isoisiensä tarinat. Kuvat Luomalta.
Alajärveläislähtöinen Markku Luoma on kirjoittanut kirjaksi molempien isoisiensä tarinat. Kuvat Luomalta.
Alajärveläislähtöinen Markku Luoma on kirjoittanut kirjaksi molempien isoisiensä tarinat. Kuvat Luomalta.
Alajärveläislähtöinen Markku Luoma on kirjoittanut kirjaksi molempien isoisiensä tarinat. Kuvat Luomalta.

MARKKU LUOMAN teos Kuortaneelta Amerikkaan ja Alajärvelle – Kaarlo ja Matti Korpelan toimelias ja aaterikas elämä ilmestyi huhtikuun puolivälissä. Se kertoo hänen äidinpuoleisen sukunsa historiasta, kuortanelaisen Kaarlo Korpelan (1859–1928) elämästä ja hänen esikoispojastaan Matti Korpelasta (1882–1957), joka hankki talon Alajärven Kurejoelta.

Kaarlo Korpela nousi vaikuttajaksi varsin vaatimattomista oloista. Hänestä tuli itseoppinut maanmittari ja asiakirjojen laatija, kirkkoväärti ja kunnallismies, joka toimi myös pankin ja yritysten johtomiehenä. Hän oli myös kirjailija. Myös Matti Korpela vaikutti Alajärvellä asuessaan koulun johtokunnassa, yritysten johtokunnissa sekä kunnan ja seurakunnan luottamustoimissa. Molemmat olivat käsistään käteviä ja Matti sai palkintoja maatalouskoneisiin liittyvistä keksinnöistään.

–Olen tehnyt isän puolen suvusta vähän vastaavanlaisen teoksen Ylihärmästä maailman merille – Isä ja pojat Amerikkaan, Venäjälle ja Alajärvelle. Se ilmestyi vuosi sitten. Molemmat isoisäni päätyivät siis Kurejoelle Amerikan kautta. Isän isäni suvun tarina on mielenkiintoinen. Kolme veljestä lähti maailman merille ja Amerikkaan. Yksi kuoli sinne, toinen suuntasi sitten Venäjälle työläisten paratiisia rakentamaan ja kuoli Stalinin vainoissa. Isän isä palasi Suomeen. Venäjälle lähteneen veljen jälkeläiset ottivat yhteyttä 1980-luvulla ja meillä on sukulaisia myös Amerikassa.

Eläköitynyt poliisipäällikkö nauttii kirjoittamisesta

Markku Luoma on Matti Korpelan Marjatta-tyttären poika. Hän kirjoitti äitinsä puoleisen suvun historiaa kansien väliin.
Markku Luoma on Matti Korpelan Marjatta-tyttären poika. Hän kirjoitti äitinsä puoleisen suvun historiaa kansien väliin.

MARKKU LUOMA syntyi Alajärvellä isänpuoleisen suvun silloin omistamassa talossa, asui lapsena Saukonkylässä, missä isä oli myymälänhoitajana ja muutti perheineen sittemmin Lapualle, mistä lähti maailmalle. Hän on koulutukseltaan juristi ja toiminut nimismiehenä Laihialla ja Seinäjoella sekä poliisipäällikkönä Jyväskylässä. Hän eläköityi Sisä-Suomen poliisilaitoksen päällikön virasta Tampereelta.

Kirjoitusharrastus on ollut mielekäs tapa viettää aikaa etenkin eläkevuosina, mutta kahdesta sukuteoksesta huolimatta Luoma ei tunnustaudu sukututkijaksi.

–Kiinnostus historiaan nousi aikoinaan sieltä isän puolen suvusta, aloin sitä selvittää käyttäen pääasiassa hyväkseni muiden hankkimia tietoja, mutta olen itsekin kirkonkirjoja tutkinut. Tämä äidin puolen suvun selvitys tuli siihen luontevana jatkona.

–Kirjoissa on toisaalta sukuhistoriaa ja henkilöiden kohtaloita sekä elämänvaiheita, toisaalta ajankuvaa ja etenkin tässä jälkimmäisessä kirjassa paikallisen demokratian ja hallinnon kehitystä, myös seurakunnan osalta. Ilmiöinä esiin nousevat väestönkehitys ja siirtolaisuus.

Mainos

–Itselleni tämä tutkimus vahvisti ajatusta siitä, miten suomalainen yhteiskunta ja sivistys on kehittynyt ja mikä siihen on vaikuttanut. Kaarlon osalta voidaan todeta, että seurakunnan merkitys on ollut lukutaidon kehittämisessä ja osallistamisessa suuri. Paikallisen kunnallishallinnon kehittyminen on piirre, joka on luonut tämän suomalaisen, hienosti toimivan demokraattisen systeemin ja sivistyksen.

Kirja kuvaa myös elinkeinoelämän kehitystä paikallisesti 1800-luvun puolivälistä eteenpäin noin sadan vuoden ajan.

Kirjoittaminen jatkuu jossakin muussa muodossa

ALAJÄRVELLÄ asuu edelleen Korpelan sukua ja kirjan julkistustilaisuutta onkin tarkoitus viettää sukutapaamisen merkeissä. Moni suvun jäsen osallistui jollakin tavoin kirjaprojektiin.

Molempia teoksia voi tiedustella suoraan kirjoittajalta. Niitä voi myös lainata Alajärven kirjastosta. Uutta teosta löytyy myös Kuortaneen kirjakaupasta.

Mitä seuraavaksi, Markku Luoma?

–Mitään tämä tyyppistä kirjoitushanketta ei ole tiedossa, muita haaveita ja suunnitelmia kyllä, vielä niistä ei ole mitään kerrottavaa.

Alajärven historiasta kirjoitettua

Lisää järviseutulaisia historiateoksia täällä

Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.