Petra Olli aloittaa ensi tiistaina MM-molskilla
LAPPAJÄRVEN Veikkojen Petra Olli nousee ensi sunnuntaina kisakoneeseen. Tiistaina hän aloittaa painin maailmanmestaruuskilpailuissa Unkarin Budapestissä.

SYYSKUUN puolivälissä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myönsi Lappajärven kunnalle 155 000 euroa valtionavustusta Länsirannan viemäröinnin
Vesi on poikki Kortesjärven Kivikankaalla, Antintuvalla ja Lammassaaressa tänään arviolta kello 9:30–12:00 välisenä aikana. Vedenjakelu keskeytetään vuotaneen vesijohdon korjaustöiden vuoksi.
KÄSITYÖHARRASTUKSET ovat kokeneet hurjan nousun vuodesta 2008, jolloin Eeva Vähäkangas löysi neulomisen pariin.
–Suomalaiset neule-podcastit ovat suosittuja, uusia värjäreitä tulee koko ajan, sukkakirjoja julkaistaan ja myydään paljon. Käsityöt ovat vastapainoa kiireiselle elämäntyylille. Some, messut ja tapahtumat tarjoavat samanhenkisiä ystäviä ja yhteisöllisyyttä. Mukaan tulee yhä nuorempia ihmisiä.
Jokamiehen oikeudet ovat yksi hienoimmista asioista Suomessa. Tällä hetkellä keskustelu niiden saamisesta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon käy kiivaana.
Vimpelin kunnan delegaatio vieraili Oulussa Etelä-Pohjalaiset ry:n vieraina 6. lokakuuta.
Kun Juha ja Katariina Latvala ostivat Vimpelin fysioterapian vuonna 1988, oli kuntoutustoiminta hyvin erilaista kuin nykyään. Potilaita hoidettiin lähes samalla muotilla ja hoito tapahtui paljon erilaisilla koneilla.
Torstaina he vierailivat Hemilänrannassa, missä ohjelmassa oli laulua ja leikkiä. –Rauha Kauppinen lausui meille runon,
-Onko kolmosta? Veto-fanit ilahduttivat perjantaina Venlan ja Väinön asukkaita bingon merkeissä.

LAPPAJÄRVEN Veikkojen Petra Olli nousee ensi sunnuntaina kisakoneeseen. Tiistaina hän
SYYSKUUN puolivälissä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myönsi Lappajärven kunnalle
Vesi on poikki Kortesjärven Kivikankaalla, Antintuvalla ja Lammassaaressa tänään arviolta
KÄSITYÖHARRASTUKSET ovat kokeneet hurjan nousun vuodesta 2008, jolloin Eeva Vähäkangas
Jokamiehen oikeudet ovat yksi hienoimmista asioista Suomessa. Tällä hetkellä keskustelu
Vimpelin kunnan delegaatio vieraili Oulussa Etelä-Pohjalaiset ry:n vieraina 6. lokakuuta.
Kun Juha ja Katariina Latvala ostivat Vimpelin fysioterapian vuonna 1988,
Torstaina he vierailivat Hemilänrannassa, missä ohjelmassa oli laulua ja leikkiä.
-Onko kolmosta? Veto-fanit ilahduttivat perjantaina Venlan ja Väinön asukkaita bingon
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.