Kuntayhtymä Kaksineuvoisen sairaalaosastolla toistaiseksi vierailukielto
KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen sairaalaosaston työntekijällä on todettu koronatartunta. Altistumisen johdosta kaikki sairaalaosaston potilaat ja osa henkilöstöstä

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti 4.10. koronatilanteen pahentumisesta tartuntojen määrän käännyttyä nousuun. Samalla alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki tarkensi maskisuosituksen koskevan myös koulukyytejä ja sosiaali- ja terveydenhuollon kaikkia tiloja. Suurin osa tartunnoista todetaan rokottamattomilla.
Vimpelin vapaa-aikatoimi tarjoaa syysloman aikana tekemistä kaiken ikäisille.
ON edelleen aika iso ongelma, ettei hampaita harjata kahta kertaa päivässä, totesivat Pirjo Peltola ja Anne Hänninen, jotka osallistuivat perjantaina Järvi-Pohjanmaan hammashoidon Suun terveyttä kaikille -kampanjan merkeissä markkinatempaukseen Alajärvellä.
ETELÄ-POHJANMAAN sairaanhoitopiirin koronanyrkki haluaa täydentää THL:n perustason maskisuositusta niin, että maskien käyttöä suositellaan aina tilanteissa,
Myöhemmin koronapositiiviseksi todettuja henkilöitä on asioinut Ylihärmän S-Marketissa lauantaina 25.9. noin kello 19–19.30 välisenä aikana. Mikäli
Lauantaina 25.9. Alahärmässä Yliviitalan liikuntakeskuksessa olleissa juhlissa on ollut koronapositiiviseksi myöhemmin todettuja henkilöitä. Juhlissa olleet
VAPAAEHTOISILLA on ollut merkittävä rooli suurempien koronarokotustapahtumien järjestämisessä niin Kuntayhtymä Kaksineuvoisen kuin Järvi-Pohjanmaan perusturvankin alueella.
Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on kääntynyt parempaan. Aluellinen yhteistyöryhmä Nyrkki linjasi kokouksessaan 27.9.2021 Etelä-Pohjanmaan siirtyvän perustasolle.

KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen sairaalaosaston työntekijällä on todettu koronatartunta. Altistumisen johdosta kaikki
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti 4.10. koronatilanteen pahentumisesta tartuntojen määrän käännyttyä nousuun.
Vimpelin vapaa-aikatoimi tarjoaa syysloman aikana tekemistä kaiken ikäisille.
ON edelleen aika iso ongelma, ettei hampaita harjata kahta kertaa
ETELÄ-POHJANMAAN sairaanhoitopiirin koronanyrkki haluaa täydentää THL:n perustason maskisuositusta niin, että
Myöhemmin koronapositiiviseksi todettuja henkilöitä on asioinut Ylihärmän S-Marketissa lauantaina 25.9. noin
Lauantaina 25.9. Alahärmässä Yliviitalan liikuntakeskuksessa olleissa juhlissa on ollut koronapositiiviseksi
VAPAAEHTOISILLA on ollut merkittävä rooli suurempien koronarokotustapahtumien järjestämisessä niin Kuntayhtymä
Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on kääntynyt parempaan. Aluellinen yhteistyöryhmä Nyrkki linjasi kokouksessaan
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.