Kulttuuri ja ihmiset

Jäänpaksuus vaihtelee petollisesti koko maassa

KOKO maan vesistöjen jää on 10–30 senttiä ohuempaa kuin tavallisesti tähän aikaan. Etelä-Suomen järvien jäitä ei ole vielä pystytty turvallisesti mittaamaan, kertoo Suomen Ympäristökeskus.

Koronavuosi lisäsi jäihin hukkuneiden määrää

Vuonna 2020 hukkui 113 ihmistä. Koronavuosi oli petollinen jäällä liikkujille. Mittaushistorian lämpimin vuosi, lisääntynyt luonnossa liikkuminen sekä heikot jäät lisäsivät merkittävästi jäihin vajoamisen seurauksena hukkuneita. Vuonna 2020 jäihin hukkui 28 ihmistä, mikä on 22 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Suurin osa jäihin hukkumisista tapahtui alkuvuodesta. Edellisen kerran jäihin hukkuneiden määrä nousi yhtä korkeaksi vuonna 2014.

Koulutus

Penkkarit 18. helmikuuta, vanhojen tanssit siirretään

Alajärven ja Vimpelin lukioiden rehtori Marko Timo tiedotti keskiviikkona, että lähilukioiden kanssa on päätetty järjestää penkkarit pandemian sallimissa rajoissa alkuperäisen aikataulun mukaan 18. helmikuuta.

Kulttuuri ja ihmiset

Palvelukoti Maijala siirtyi Attendon omistukseen

LAPPAJÄRVEN Palvelukoti Maijala on myynyt toimitilansa ja liiketoimintansa Attendolle. Toiminta alkoi uuden omistajan toimesta 1.1.2021. Mitään muutoksia toimintaan ja henkilöstöön ei tule: vanhusten hoito tapahtuu entisen hyväksi havaitun toimintatavan mukaisesti, kertoo vanhustenpalveluyhdistys tiedotteessaan.

Jääkaruselli

Joulupuukeräyksellä ennätystuotto

LAPPAJÄRVEN Lionsien järjestämä Hyvän Mielen Joulupuukeräys tuotti suurimman potin historiansa aikana. Keräyksen tuotto oli 2 783 euroa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.