Japo rakentaa valokuituverkon Ylihärmään

Kauhavan kaupunginhallitus myöntää kuntarahoituksen Ylihärmän valokuituhankkeelle.
Kauhavan kaupunginhallitus myöntää kuntarahoituksen Ylihärmän valokuituhankkeelle.
Kauhavan kaupunginhallitus myöntää kuntarahoituksen Ylihärmän valokuituhankkeelle.
Kauhavan kaupunginhallitus myöntää kuntarahoituksen Ylihärmän valokuituhankkeelle.

KAUHAVAN kaupunginhallitus merkitsi kokouksessaan 22. toukokuuta tiedoksi, ettäAlajärvenPuhelinosuuskunta Japo on valittu Etelä-Pohjanmaan liiton toimesta Purmojärven, Voltin ja Ylihärmän alueen kiinteän laajakaistan toteuttajaksi. Kaupunginhallitus päätti myöntää hankkeelle vaadittavan 176 220 euron kuntarahoitusosuuden. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 667 000 euroa (alv 0 %). Hakijan arvioimat tukikelpoiset kustannukset ovat 534 000 euroa, josta toisessa vaiheessa erikseen Liikenne- ja viestintävirastolta haettava laajakaistatukilain mukainen valtiontuki on enintään kolmannes eli 176 220 euroa. Vuoden 2023 talousarviossa kaupunki on varautunut tukemaan laajakaistarakentamista 200 000 euron kuntarahaosuudella.

Kauhava pyrkii parantamaan valokuituverkkoa alueellaan. Esiselvitysrahoitusta valokuituinvestoinnin toteuttamismahdollisuuksien selvittämiseen ja hankkeen suunnitteluun on myönnetty 15 kylälle ja sitä on edelleen haettavissa.

Osayleiskaava etenee Kortesjärvellä

KAUPUNGINHALLITUS hyväksyi kaavoituskatsauksen. Yksi vireillä olevista yleiskaavoituksen hankkeista on Kortesjärven taajaman osayleiskaava, jonka laatiminen käynnistyi kesällä 2021. Kaavaluonnos oli nähtävillä talvella. Seuraavaksi se etenee ehdotusvaiheeseen. Kaavan valmistuttua on kaikissa Kauhavan kaupungin taajamissa oikeusvaikutteinen osayleiskaava ohjaamassa asemakaavoitusta.

Mainos

Kaavoituskatsauksesta ilmenee, että viime vuonna Kauhavan alueella myytiin keskustaajamasta kaksi, Alahärmän taajamasta viisi ja Ylihärmän taajamasta kaksi kaupungin omistamaa omakotitonttia. Maaliskuussa tarjolla oli noin 170 omakotitalotonttia, joista Alahärmässä 60, Kauhavalla 33, Kortesjärvellä 26 ja Ylihärmässä 53. Kaupungin tonttien hinnoittelua tarkistetaan vuoden 2023 aikana. 

Uimahallin rakentamista selvitetään

KAUPUNGINVALTUUSTON 8. toukokuuta pidetyn kokouksen päätökset päätettiin laittaa täytäntöön ja antaa Susanna Saarimaan ja neljän muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite uimahallin rakentamisesta elämänlaatulautakunnalle valmisteltavaksi. Vastaukseen on liitettävä teknisen lautakunnan arvio uimahallin hankinta- ja käyttökustannuksista.

Luitko jo?

Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.