Sopulan tilat avautuivat syyskuussa perheille  

EVIJÄRVEN Lahdenkylän kylätalo Sopulassa ovat kaikuneet leikin äänet jo kaksi kertaa, kun syyskuussa alkanutta perhetoimintaa on hiljalleen käynnistelty. Sopulan perhetoiminnan toteutumista varten on vapaaehtoisten voimin ahkeroitu keväästä asti.   Viihtyisyydestään sekä esimerkiksi Järvilakeuden kansalaisopiston kurssien järjestämispaikkana tunnettu kylätalo valjastettiin kesän aikana lapsitoimintaa tukevaksi sekä lapsiperheitä huomioivaksi tilaksi.  Mukana toiminnan suunnittelussa sekä järjestämisessä on ollut ryhmä aktiivisia … Jatka artikkelin Sopulan tilat avautuivat syyskuussa perheille   lukemista