Vimpeli

  1. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen varhaiskasvatus on kutsuttu mukaan Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen sekä THL:n Childcare-tutkimukseen. Sen tavoitteena on tutkia tasa-arvon toteutumista lasten päivähoidon, esiopetuksen ja lastenhoidon tukien…

  2. Vimpelin keskustan tuntumassa tapahtui aamulla kahden ajoneuvoyhdistelmän yhteenajo.- Kaksi kantatietä ajanutta rekkaa osui yhteen kulmat vastakkain. Toinen suistui Vimpelin kirkonkylän puoleiseen kevyen liikenteen alikulkuun, kertoi pelastuspäällikkö Antti-Jussi…

  3. JS-hiihtelyt kahden viikonvaihteen aikana

    Järviseudun Sanomien nimikkohiihto, perinteisen JS-hiihtely järjestetään tänä vuonna kahden viikonlopun aikana. Osakilpailuja on edelleen neljä. Kettusaarihiihto Evijärvellä järjestetään lauantaina 27. helmikuuta ja sunnuntaina 28.…

  4. Vimpelin kuntajakoselvitykselle jatkoaika

    Valtiovarainministeriö on 7. tammikuuta päättänyt jatkaa Vimpelin kuntaa koskevan erityisen kuntajakoselvityksen ja kuntajakoselvittäjä Eero Laesterän toimikautta 29. helmikuuta saakka. Laesterä esitti toimikauden jatkamista valtiovarainministeriölle,…

  5. Laboratorioon ajanvarauksella

    Numerolaput katoavat terveysasemien laboratorioiden ovenpielistä.Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin laboratorioissasiirrytään ajanvarausjärjestelmän käyttöön ensi vuoden alussa ja numerolaput poistetaan tarpeettomina. Aika varataan joko…

  6. Vimpeli lyhentää lainojaan

    Maanantai-iltana vuoden viimeisen kokouksensa pitänyt Vimpelin kunnanvaltuusto käsitteli muiden muassa ensi vuoden talousarviota, joka hyväksyttiin yksimielisesti ja puheenvuoroitta. Ensi vuoden tuloksen arvellaan nousevan ylijäämäiseksi ja olevan 430 009 euroa.…

  7. Ruukki vähentää 61 työntekijää

    Teräsyhtiö SSAB:n rakentamisen divisioonan Ruukki Construction vähentää Suomessa 61 työpaikkaa. Lokakuussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut koskivat yli 430 ihmistä eri puolilla Suomea. Yt-neuvottelut koskivat suurinta osaa Ruukki Constructionissa…

  8. Joululehdet ilmestyneet

    Evijärven Joulu 2015 Myynti: koululaiset, Evijärven Sähköpalvelu, Popo, Valokuvausliike Pesonen, Osuuspankki ja Pop-pankki. Pietarsaaressa lehteä voi ostaa Järviseutu-talolta. Kortesjärven Joulu 2015 Myynti: koululaiset, Sinikan Pyyhekauppa & Karteeki, pankit.…

  9. Antin päivää vietettiin Vimpelissä

    Paikallislehdistön perinteistä nimikkopäivää, Antin päivää vietettiin maanantai-iltana Vimpelissä Jäykäntuvalla. Tilaisuudessa jaettiin Järviseutu-Säätiön apurahoja, paikallislehdistön Antti-patsas, Suomen…

  10. Tällä hetkellä Kuntayhtymä Kaksineuvoisen jäsenkuntia ovat Evijärvi, Kauhava ja Lappajärvi. Maanantaina illalla niiden kunnanhallitukset päättävät, sopiiko nykyisille jäsenille Vimpelin liittyminen Kaksineuvoiseen vuoden 2017 alusta…