Katutaiteilija Ville Hautaluoman näyttely Vimpelin kirjastolla

29.11.2021 11:00 — 19.12.2021 21:00

Seinäjokelainen kuvataiteilija Ville Hautaluoma toimi kesällä 2019 Seinäjoen katutaiteilijana. Hyväksi ja pidetyksi todettua konseptia päätettiin kuluneena kesänä laajentaa, ja Hautaluoma suuntasi Katutaiteilija Etelä-Pohjanmaalla -kiertueen merkeissä maalaamaan kauniita ja kullekin paikkakunnalle tärkeitä paikkoja ja maisemia viiteen eteläpohjalaiskuntaan: Alavudelle, Kuortaneelle, Vimpeliin, Lappajärvelle ja Soiniin. Maalaustapahtumissa ihmiset saivat käydä paikan päällä seuraamassa Hautaluoman työskentelyä ja keskustelemassa maalauksen etenemisestä. Samalla saatettiin myös jakaa muistoja maalausten paikoista.

Nyt kaikkia viittä Hautaluoman heinäkuisen katutaiteilijakiertueen puitteissa maalaamaa öljyväriteosta pääsee katsomaan Vimpelin kirjastolle kolmen viikon ajan marraskuun 1. päivästä lähtien. Taidenäyttely on avoinna kirjaston aukioloaikojen puitteissa, ja sen järjestää Vimpelin kunta yhdessä Etelä-Pohjanmaan alueellisen kulttuurin kehittämistehtävän Kulttuurin paikan kanssa.

Vimpelin näyttely on osa taidenäyttelykiertuetta, jossa Hautaluoman teoksia pääsee katsomaan vuorollaan kussakin katutaiteilijan tämän kesän maalauskunnassa. Kiertue alkoi lokakuussa Soinista ja jatkui marraskuulla Lappajärvellä. Vimpelin näyttelyn ja joulutauon jälkeen näyttely jatkuu tammikuussa Kuortaneella, ja vielä helmikuussa teoksista pääsee nauttimaan Alavudella.

Lisätietoja Vimpelin taidenäyttelystä löytyy sen Facebook-tapahtumasta.

Maalaukset ja taidenäyttely on toteutettu osana kuntien kulttuuritoimintalain 166/2019 6 §:n mukaista alueellista Kulttuurin paikka -kehittämistehtävää. Kehittämistehtävällä pyritään varmistamaan, että Etelä-Pohjanmaalla voidaan tulevaisuudessakin elää kulttuurisesti rikasta ja hyvinvoivaa elämää. Katutaiteilijakiertueessa olivat mukana myös osallistuvat kunnat Alavus, Kuortane, Vimpeli, Lappajärvi ja Soini.

Näytä EP-kalenterissa

Jaa tapahtuma: