Soini

  1. JÄRVISEUTULAISURHEILIJAT toivat viikonloppuna Lappeenrannassa käydyistä Kalevan kisoista kolme mitalia.

  2. Järviseutulaisten kuulumisia Lappeenrannan Kalevan kisoista.

  3. Torstaina iltapäivällä Lappeenrannassa käynnistyvissä Kalevan kisoissa yleisurheilun SM-mitaleita tavoittelee moni järviseutulainen urheilija.

  4. Mönkijää hankkimassa olevan kannattaa ennen ostopäätöstä tehdä taustatyö huolellisesti. Mönkijän turvallinen käyttö vaatii kuskilta tietoa ja taitoa ajoneuvon ominaisuuksista ja sitä koskevista säännöistä. Tutustuminen kannattaa aloittaa perusasioiden kertaamisella.

  5. Metsästäjät saivat viime vuonna enemmän pienriistasaalista kuin muutamana edellisvuonna. Etenkin metsäkanalintuja saatiin saaliiksi runsaammin. Vesilintusaalis jäi kuitenkin hieman pienemmäksi kuin aiempina vuosina.

  6. Vertailtaessa tämän vuoden ensimmäisiä kuutta kuukautta viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon huomataan, että rikosten määrät ovat nousseet useissa rikoslajeissa. Merkille pantavaa on, että viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla ilmoitettiin paljon vähemmän rikoksia kuin vuoden toisella puoliskolla.

  7. Sinilevää Lappajärvessä

    Lämmin ja tyyni sää luo sinileville suotuisat olosuhteet, ja sitä onkin viikolla 30 havaittu monin paikoin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella.

  8. Puolukkasadosta on tulossa raakilehavaintojen perusteella vähintään kohtuullinen. Pääsato kypsynee poimittavaksi Etelä- ja Keski-Suomessa elo-syyskuun vaihteessa. Mustikkaa poimitaan nyt Oulun eteläpuoleisilla alueilla, sato on jäämässä suuressa osassa maata enimmäkseen heikoksi.

  9. Haluatko pysyä ajan tasalla mökkikuntasi tapahtumista ja kunnallisista tiedotuksista mökkialuettasi koskien? Liity Järviseudun Sanomien kesäasukasrekisteriin, niin pysyt kartalla.

  10. Huumeet näkyvät entistä enemmän myös liikenteessä. Liikenneturvan kyselyn mukaan peräti joka neljäs nuori tuntee tai tietää henkilön, joka on kuljettanut ajoneuvoa huumeissa. Toisaalta nuorten asenteet rattijuopumusta kohtaan ovat tiukat. #Rohkee-kampanja kannustaakin puuttumaan päihtyneenä ajamiseen, oli aine mikä tahansa.