Kauhava + Kortesjärvi

  1. Mainos

    Muista ystävää, sukulaista tai vaikka etänä työskentelevää kollegaa tervehdyksellä!

  2. Kurejoella sijaitsevan yrityksen tiloissa kokoontui vuosien ajan neljä eri vertaistukiryhmää. Kun ryhmät kaksi vuotta sitten loppuivat omistajan vaihduttua, niin kymmenet järviseutulaiset jäivät ilman vertaistukea.

  3. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 3.2. neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat liittyvät aiempaan tunnettuun tartuntaketjuun. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 529. Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 42 tartuntaa, ja alueen…

  4. Koronarokotusten pääpaino siirtyy nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksen mukaisesti entistä voimakkaammin ikäihmisiin.  Vuonna 1941 ja sitä aiemmin syntyneiden koronarokotukset päästään aloittamaan Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa viikolla 7.   Rokotukseen ovat tässä…

  5. KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoinen tiedotti tänään uusista mahdollisista altistuspaikoista Kauhavalla, joissa on liikkunut myöhemmin koronapositiviiseksi todettu henkilö ilman maskia.  Kaikkia samaan aikaan tiloissa olleita pyydetään seuraamaan vointiaan 14 vuorokauden ajan mahdollisesta…

  6. Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki päätti kokouksessaan 1.2. jatkaa aikaisempia suosituksiaan 28.2. asti. Suositusten jatkaminen perustuu siihen, että olemme edelleen kiihtymisvaiheessa ja useissa ympärillä olevissa maakunnissa tilanne on mennyt huomattavasti huonompaan suuntaan, joka…

  7. Vuosi 2020 oli monessa mielessä poikkeuksellinen vuosi ja tämä heijastuu selvästi myös Pohjanmaan poliisin tilastoissa.

  8. STEELCOMP OY ja Kauhavan kaupungin omistama Kauhavan yrityskiinteistöt oy aloittavat kevään aikana hankkeen, jossa rakennetaan Steelcompille noin 5 300 neliön kokoinen toimitila Kauhavan Tornimäen teollisuusalueelle, kantatie 63:n varrelle. Asiasta päätti kaupunginhallitus maanantaina…

  9. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin viikonloppuna, perjantaista sunnuntaihin, yhteensä 15 uutta koronavirustartuntaa. Viime viikolla karanteeniin asetettiin kaikkiaan noin 400 henkilöä. Tartunnan saaneista 43 % oli jo karanteenissa olevia. Tartunnat koostuivat useista pienemmistä…

  10. SEINÄJOEN ammattikorkeakoulu valmistelee automaatiotekniikan ja konetekniikan avoimen AMK:n polkuopintokokonaisuuksia yhteistyössä Järviseudun ja Suupohjan toimijoiden kanssa. Jos suunnitelmat etenevät toivotusti, opinnot käynnistyvät Järviseudulla ja Suupohjassa jo syksyllä 2021. Aiemmin…