Kauhava + Kortesjärvi

  1. Kortesjärven kappelineuvoston puheenjohtaja Heikki Kielisellä on luonnokset joko hirrestä tai moduuleista rakennettavalle uudelle seurakuntatalolle. Kauhavan seurakunta suhtautuu kuitenkin nihkeästi ajatukseen uudisrakennuksesta ja toivoisi, että Kortesjärvellä tyydyttäisiin käyttämään esimerkiksi kirkkoa ja Palojärven leirikeskusta seurakunnan kokoontumisiin.

  2. Aluetaidemuseosta vastuumuseoksi

    UUDISTETTU museolaki tulee voimaan vuoden vaihteessa, jolloin alueellinen vastuumuseojärjestelmä korvaa nykyisen maakuntamuseo- ja aluetaidemuseojärjestelmän. Nelimarkka-museolle on myönnetty Etelä-Pohjamaan alueellinen taidemuseotehtävä. Alueellisia vastuumuseoita on Suomessa 31.

  3. Kauhavan Lentohotellilla järjestetään tiistaina 12. marraskuuta vesiensuojeluaiheinen iltapäiväseminaari.

  4. Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Annica Hölsömäki perustelee valintaa sillä, että yritys on toiminut Kortesjärvellä pitkään. Sen perusti nykyisten omistajien isä, ja se on kasvanut huomattavasti perustamisvaiheisiin nähden.

  5. Lappajärven kirjastossa voi marraskuun ajan tutustua Regina Ketomäen kokoamaan taidenäyttelyyn, joka esittelee koulussa järjestetyssä kuvataideterapiassa syntyneitä töitä.

  6. Aki Paavolan viimeinen työpäivä Evijärvellä on 22. marraskuuta. Sen jälkeen hän viettää loppukuun lomaa ennen kuin aloittaa joulukuussa uudessa työssään Alahärmän kappalaisena.

  7. Postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa kaksi viikkoa, jos työehtosopimusneuvotteluissa ei edetä. Järviseudun Sanomat julkaisee tuplanumeron ensi viikolla, ja ilmestyy seuraavan kerran viikolla 47.

  8. Iloinen päivä Purmojärvellä

    PURMOJÄRVEN koululla järjestetään ensi viikon lauantaina 9. marraskuuta Iloinen päivä -perhetapahtuma. Sen toteuttavat MLL Kortesjärvi, 4H, Pop-pankki ja Joheco oy. Kello 10.30 alkavan ja yhteen jatkuvan tapahtuman ohjelmassa on pomppulinna, hius- ja kasvomaalausta ja 4H:n piste.…

  9. Kauhavan seurakunnan sisällä on keskusteltu kanttorien jaksamisesta jo vuodesta 2013, kun neljästä kanttorista leivottiin kolme.

  10. Kauhavan kaupunki aloittaa yt-neuvottelut

    KAUHAVAN kaupunki on aloittaa kuun lopussa yhteistoimintaneuvottelut. Yt-neuvottelut koskevat kaupungin koko henkilöstöä, mutta niiden ei kuitenkaan odoteta johtavan lomautuksiin. Kaupungin kuluvan vuoden tulos näyttäisi viime viikolla käsitellyn, alustavan tuloslaskelman mukaan olevan jopa…