Yhteisöt

  1. KUNNAN henkilöstöä, kuntapäättäjiä sekä alueella käynnissä olevien hankkeiden toimijoita on ahkerasti kiertänyt Evijärven kyliä lävitse elokuusta lähtien. Viime viikon keskiviikkona oli kokoontuminen vuorostaan Sopulan kylätalolla Evijärven Alapäässä.

  2. SYKSYN seurakuntavaalien ehdokaslistat on julkaistu. Oman mausteensa ehdokasasetteluun sekä vaaleihin tuovat vuoden vaihteessa toteutuvat seurakuntaliitokset: silloin Evijärven seurakunta liittyy Kauhavan seurakuntaan ja Lappajärvi sekä Vimpeli Alajärven.

  3. LAPPIS-AREENA, yhteiskoulu ja kirjastoon valmistunut uusi palvelutila avautuvat yleisölle perjantaina 30. syyskuuta. Kunta järjestää avoimien ovien tapahtuman, jossa päästään näkemään, mitä löytyy uuden, hulppean urheiluhallin, hirsisen yhteiskoulun tai kirjaston uuden palvelutilan seinien sisältä.

  4. PETRA Olli vierailee painin merkeissä Lappajärvellä 5. lokakuuta. Tuolloin yhteiskoululaiset pääsevät painimolskille kokeilemaan lajia, josta Lappajärvi on tullut tunnetuksi vuosikymmenten ajan.

  5. JÄRVISEUDULLA työttömien työnhakijoiden määrä on kuntatasolla vain kolmesta viiteen prosenttiin. Toisaalta TE-palvelujen kautta alueella on haettavissa tällä hetkellä yhteensä runsaat 80 avointa työpaikkaa. Onko vaikeasti työllistyvien kuntalaisten työllistämisessä vastaus työvoimapulaan?

  6. 100 vuotta pesistä – museossa -hankkeen syksyn toiminnot kohdistetaan pääasiassa lapsille ja nuorille. Tapahtumia ja toimintaa on tiedossa pesäpallomuseolla, Nuorisotalolla ja kylillä. Myös kotioloissa pääsee osallistumaan hankkeen toimintaan mukaan piirtäen tai kirjoittaen.

  7. LAPPAJÄRVELLÄ kuunvaihteessa järjestettäviin Lokakuun Loiskeisiin on tulossa noin 290 esiintyjää. Eri yhtyeitä ja kokoonpanoja on yli 40. Listalla on yksittäisiä pelimanneja, pelimanniyhtyeitä, kuoroja, tanssimusiikin soittajia ja puskasoittajia.

  8. SRK:N Suviseurat järjestetään 30.6.–3.7.2023 Kauhavalla, entisen lentosotakoulun alueella. –Kentänrakennustyöt käynnistyivät jo viime syksynä vesijohto-, viemäri- ja salaojitustöillä. Nyt kesällä 2022 salaojitettiin viisi hehtaaria maata seura-alueella. Syksyllä on tehty ravintolan pohjaviemärit, laitettu pumppukaivo ja tehty risusavottaa, kertoo Suviseurojen kenttätoimikunnan puheenjohtaja Jorma Lamminmäki Alavudelta.

  9. JPYP toi Pohjois-Euroopan ehkä merkittävimmän bisnestapahtuman, Nordic Business Forumin Järviseudulle Helsingistä livelähetyksenä, kun NBF toteutettiin kahden vuoden tauon jälkeen. Paikaksi valikoitui Nelimarkka-museo, jonne oli luotu mahdollisimman autenttinen tunnelma.

  10. Oululainen evankelista Pirkko Vesavaara puhuu Vimpelin kirkon Sanan ja rukouksen illassa perjantaina 23. syyskuuta klo 18.00. Ennen evankelistan työtään Pirkko Vesavaara toimi lähes 20 vuotta aluejohtajana kosmetiikkayrityksessä.  Henkilökohtaisen hengellisen uudistumisen myötä Herra…