Terveys

  1. KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen 14.12. kokoontunut yhtymähallitus sai tiedokseen terveyspalveluiden henkilöstöltä kerättyä palautetta. Henkilökunnalta saatiin viesti, että kuntayhtymää koskeneet talouden säästötoimet eivät ole sujuneet kivuttomasti, ja henkilöstö kokee laajasti…

  2. Positiivisen koronatestituloksen saaneiden määrä nousee edelleen Etelä-Pohjanmaan sairaan-hoitopiirissä. Tartunnanjäljityksen priorisoinnista huolimatta yhteydenottoihin tulee tällä hetkellä väistämättä viivettä.

  3. ALAJÄRVEN vapaa-aikatoimi kannustaa liikkumaan usean erilaisen liikuntakampanjan merkeissä.

  4. Nyrkki esittää rajoitusten tiukentamista siten, että aluehallintovirasto harkitsisi kokoontumisrajoitusten kiristämistä enintään 20 henkilöön. Kauhavalla ja Evijärvellä on tartuntoja tähän mennessä joulukuuta tullut yhteensä 17.

  5. Järvi-Pohjanmaan alueella koronatilanne on pysynyt toistaiseksi rauhallisena. Alueella on esiintynyt viime viikkojen aikana koronatapauksia, joille altistuneet on kaikki saatu kartoitettua eikä esimerkiksi joukkoaltistumisia ole ilmennyt, kertoo pandemiajohtoryhmä tiedotteessaan.

  6. TIETYLLÄ tavalla Järvi-Pohjanmaan perusturvan kuntoutus- ja intervalliosasto pääsi jo toisena vuonna peräkkäin ”jouluksi kotiin”. Viime vuonna intervalli palasi kahden vuoden evakkomatkalta Järviseudun sairaalan tiloista täysin uusiin tiloihin juuri joulun alla ja nyt joulukuun alussa käyttöön saatiin lisäsiipi.

  7. Niin iso ja mahtava ei saa hyvinvointialue olla, että sen uumeniin asiakas katoaisi, näkee vimpeliläinen Sirpa Salomäki.

  8. KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisessa aloitetaan alkuvuoden aikana riskiryhmään kuuluvien 5–11-vuotiaiden koronarokotukset. Rokotukset tullaan antamaan vain ajanvarauksen kautta. Ajanvarauksen aukeamisesta tiedotetaan myöhemmin. Rokotus on kaikille vapaaehtoinen ja maksuton. Koronarokotteena on…

  9. JÄRVI-POHJANMAAN perusturvalautakunta hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävien maksujen korotukset valtioneuvoston asetuksen mukaisesti kokouksessaan 14. joulukuuta.

  10. Rokotuksissa kävijöiden määrä on reilusti lisääntynyt sen jälkeen, kun THL muutti toisen ja kolmannen rokoteannoksen minimiväliksi 5–6 kuukautta koskien kaikkia yli 18-vuotiaita. Kaksineuvoisessa on reagoitu ruuhkien välttämiseksi muun muassa lisäämällä rokotuslinjojen määrää ja pidentämällä rokotustapahtumien aikoja. Myös lauantain rokotuspäiviä on lisätty. Rokotuspäivät ja -ajat jutun lopussa.