Terveys

  1. Maanantaina 25. huhtikuuta kokoontunut Etelä-Pohjanmaan Nyrkki tiedotti, että maakunnassa on runsaasti paikallisia koronaepidemioita tehostetun asumispalvelun yksiköissä. Tartuntoja todetaan ikäihmisillä nyt aiempaa enemmän.

  2. TOUKOKUUN alku on hyvää aikaa aloittaa jälleen aktiivinen liikkuminen kohti kesää. Viime vuonna aloitettu Evijärvi-Veteli-pyöräilymaaottelu on tullut jäädäkseen. Tänä vuonna pyöräilymaaottelu on päätetty mitoittaa kahden viikon mittaiseksi. Maaottelu alkaa maanantaina 2.5. kello…

  3. ON selvää, että ongelmia tulee olemaan, riippumatta siitä kuka päätökset tekee, kun luodaan näin isoa kokonaisuutta. Yhteistyöllä ja kompromisseilla saadaan paras mahdollinen tulos, ei niinkään politikoinnilla, repostelemalla ja rääpimällä sitä, mitä on tehty väärin ja kuka on mokannut. Ihmisinä olemme vajavaisia, mutta varmasti kaikki tekevät parhaansa tämän eteen, pohtii lehtimäkeläinen Jenni Kuisti Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perustamisprosessia.

  4. Koronatapauksia todetaan edelleen Järvi-Pohjanmaalla samaan tapaan kuin viimeisen kahden kuukauden aikana. Etelä-Pohjanmaalla sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt samalla tasolla. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä suosittelee Etelä-Pohjanmaan pandemiatilanteesta…

  5. Koronapandemia on aiheuttanut vajetta hammashoitoon kaikkialla Suomessa. Suun terveystarkastukset ovat viivästyneet ja jonot olleet pitkiä. Järvi-Pohjanmaan vt. peruspalvelujohtaja, hammaslääketieteen tohtori Jaakko Anttila sanoo, että tilanne alueella ei ole niin hyvä kuin sen haluttaisiin olevan.

  6. Olemme kaikki voineet todeta tuotteiden ja palvelujen hintojen nousseen viime aikoina reippaasti — viimeistään bensapumpulla käydessä sen huomaa. Inflaatiosta on kyse, kun tuotteiden ja palvelujen hinnat nousevat. Silloin yhdellä eurolla saa vähemmän kuin ennen, eli euron arvo laskee.

  7. Tilanteen takia sairaalan kiireetöntä toimintaa ajetaan alas, ja ajanvarauksia perutaan. Tieto peruuntuvasta ajasta tiedotetaan asiakkaille joko henkilökohtaisella puhelinsoitolla, tai mikäli potilaalla on käytössä tekstiviestimuistutus, tekstiviestitse. Mikäli yhteydenottoa ei tule, on varattu aika yhä voimassa.

  8. ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialuejohtajan haku oli julkisesti avoinna 29.3.–12.4. Määräaikaan mennessä hakemuksensa jätti neljä hakijaa: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja, terveystieteiden maisteri Tero Järvinen Alavudelta, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja,…

  9. Evijärven keskikoululla järjestettävän hyvinvointipäivän aikana nuoret kiertävät pienissä ryhmissä erilaisia pisteitä ja lopuksi pääsevät purkamaan pisteiden herättämiä ajatuksia aikuisen kanssa. Pisteet ovat vuorovaikutteisia, ja nuorten ajatukset, pohdinnat ja mielipiteet ovat tärkeässä roolissa. Illalla järjestetään vanhempainilta huoltajille, jossa he pääsevät kiertämään ja kokemaan samat pisteet ja mahdollisesti jatkamaan kotona keskustelua näistä teemoista oman nuoren kanssa.

  10. Koronatilanne jatkuu Etelä-Pohjanmaalla aiempien viikkojen kaltaisena. Sairaalahoidon tarve on suurta sekä keskussairaalassa että terveyskeskusten vuodeosastoilla. 11.4. kokoontunut Nyrkki kohdensi maskisuositustaan vastedes toisen asteen opiskeli-joihin ja tätä vanhempiin. Korona-aiheiden ulkopuolelta Nyrkki kävi myös keskustelun Ukrainasta tulevien pako-laisten terveystarkastuksista.