Kolumni

  1. Markkinat vetävät edelleen

    Markkinat kuuluvat Järviseudun kesän odotettuihin tapahtumiin, jotka antavat positiivisen piristysruiskeen kesään. Markkinoilla tavataan tuttuja ja sukulaisia. Yhdistykset esittäytyvät ja markkinamyyjät tuovat tuotteitaan markkinavieraiden ostettavaksi. Vaikka…

  2. Lintuhavaintoja

    Kesään kuuluva, kaunis linnunlaulu hukkui viime viikolla tässä lehden toimipisteen ympäristössä naakkojen raakkuvaan meteliin. Parvesta lähtevä meteli oli korviahuumaavaa ja kuului sisälle asti.Naakka on lisääntynyt voimakkaasti Oulun…

  3. Järviseudun superkesä

    Viime viikonloppua luonnehdittiin politiikan superviikonlopuksi maassamme. Pitihän peräti neljä puoluetta puoluekokouksensa samana viikonloppuna, ja osassa niistä tehtiin historiallisiakin henkilövalintoja.Vähitellen vauhtiin pääsevää…

  4. Juhannuksen odotusta

    Perjantaina Suomi aloittaa juhannuksen juhlinnan.Johannes Kastajan syntymäjuhlaa vietetään erityisesti keskikesän juhlana, jolloin luonto on hehkeimmillään ja päivä pisimmillään. Ihmiset kerääntyvät kesämökeille, tansseihin,…

  5. Turistina kotikulmilla

    Maailma on pullollaan matkailumainoksia, joissa aina paistaa aurinko ja kuvissa olevat ihmiset ovat kuin mallikatalogista napattuja. Perheille tarkoitettujen kohteiden mainoskuvissa hymyillään koko poppoon voimin pursutaan iloisia ilmeitä. Minua matkailumainokset eivät…

  6. Sydämen maantiedettä

    Pääsin kokeilemaan toissa viikonloppuna uraa jääkaappimagneettien myyjänä. Mahdollisuuden parin päivän mittaiseen uravaihdokseen tarjosi ystäväni Elina, joka on kiertänyt kevään aikana erilaisissa tapahtumissa myymässä itse…

  7. Ravintoloista on useimmilta paikkakunnalta mahdotonta löytää autenttista etnoruokaa, mutta onneksi on Youtuben videoreseptit ja globalisaatio. Youtube on nykypäivänä täynnä kanavia, joissa tavalliset kotikokit maailman eri kolkista laittavat kameralle…

  8. Positiivisuus valtasi Vimpelin

    Viime aikoina Vimpelissä on tuntunut erilaiselta. Syksyllä, talvella ja vielä alkukeväästäkin yleinen ilmapiiri oli kireä - kielteinenkin. Vimpelin kriisikuntastatuksella, tehdyillä säästöillä ja kuntajakoselvityksellä lienee ollut…

  9. JS-digi toimii

    Paikallislehtien suureksi kilpailijaksi on muodostunut Postin oma Postinen-tuote, johon monet kaupan keskusliikkeet ovat siirtäneet ilmoituksiaan paikalislehdistä. Postisen ilmestymisaikataulu myös määrää, milloin lehti saa peittojakelua. Rahallakaan jakelua ei…

  10. Kiireetön kesähetki

    Näinä kesän kauniina päivinä toivoisi voivansa olla arkielämän velvoitteista ja rasitteista vapaa, kulkea äkkiä vihreyteensä humahtaneen luonnon keskellä ihastellen ja ihmetellen... Valvoa illasta aamuun aistien pohjoisen kesän…