Innovatiivisille kylille uusia haasteita

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen jää maakuntauudistuksen jälkeen kuntien vastuulle.
– Toimeliailla kylillä on ainutlaatuinen mahdollisuus ja ehkä pikkupakkokin ryhtyä jälleen uuteen, omien olosuhteitten arviointiin ja niistä syntyviin oivaltaviin toimenpiteisiin, totesi Etelä-Pohjalaiset Kylät ry:n tervehdyksen Vuoden eteläpohjalaiseksi kyläksi vuonna 2016 valitun Kauhavan Mäenpään Kyläjuhlaan tuonut Johanna Ikola.

Ikola totesi, että EU:iin liittymisen jälkeen kylissä otettiin vastuuta ja ryhdyttiin kehittämistoimiin. EU-vastainen maakunta oppi hyödyntämään EU-rahoitusta. Kyliä on kehitetty maakunnallisen kylätoiminnan sekä Leader-toiminnan avulla. Nykyajan kökkätyötä Ikola kuvaa sosiaaliseksi liimaksi.
Alajärven Luoma-ahon kylässä uudenlaista toimintaa on luotu Monipalvelukeskus-hankkeessa. Ruralia-instituutin hallinnoimassa Ytyä kylätoimintaan -hankkeessa luodaan kyliin toimintamallia yhteiskunnallisen yrittäjyyden pohjalta. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on liiketoimintamalli, jossa suuri osa yrityksen voitosta kohdennetaan yhteisön kehittämiseen, jolloin kyläyhteisön yritystoiminta koituu suoraan kylän ja asukkaiden hyväksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.