Evijärvi

  1. Evijärveläisen Kultaturkis Oy:n Jaakko Kultalahti kertoo, että korona on iskenyt turkistarhoille kovaa.

  2. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus harventaa bussiliikenteen vuoroja koronaviruksen vuoksi ensi maanantaista 23.3.2020 alkaen (Pohjalaismaakunnat)

  3. Poliisi valvoo kokoontumisrajoituksia muiden tehtäviensä ohessa, jokaisen on nyt syytä ymmärtää vastuu toimistaan.

  4. Alueellamme on otettu vakavasti Valtioneuvoston suositukset yhteisistä kokoontumisista ja tapahtumia on runsaasti peruttu.

  5. "Historian voidaan sanoa olevan sitä mitä kymmenen prosenttia ihmisistä sai aikaan sillä välin, kun kaikki muut uurastivat pellolla ja muissa töissä. Entisajan elämä oli erittäin kovaa ja kitkaista, ja vasta teollinen vallankumous muutti sen. Tämän hankkeen tuotokset antavat estradin sille menneiden sukupolvien arkiselle työlle, mikä harvoin nostetaan jalustalle", ohjaaja ja käsikirjoittaja Jussi Försti sanoo.

  6. EVIJÄRVELLÄ kaikki liikuntatoimen omat liikuntaryhmät ja retket sekä koulun liikuntasalin ilta- ja viikonloppuvuorot on peruttu 12. huhtikuuta asti. Samoin kunnan nuorisotila pidetään suljettuna siihen asti. Ulkoliikuntapaikat ovat ainakin vielä tänään perjantaina toistaiseksi…

  7. Yhdeltätoista aamupäivällä tuli kuluneeksi 80 vuotta talvisodan päättymisestä. Koululaisten seppeleenlasku sankarihaudoille järjestettiin koronaviruksen uhan takia suunniteltua pienimuotoisempana. Tilaisuus oli samalla ensimmäinen niin sanottu perinteensiirtotapahtuma. Kaikki Suomen sotaveteraaniyhdistykset on päätetty lakkauttaa viimeistään vuonna 2023. Niiden tilalle tulee perinneyhdistyksiä, jotka jatkavat toimintaa.

  8. Valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista uskoo, että sopiva turvaväli tiedetään, mutta käytännössä jätetään noudattamatta. Liikenneturva muistuttaa, että turvaväliä pitämällä kuljettaja parantaa toimintamahdollisuuksiaan myös yllättävissä tilanteissa - ja parhaimmillaan välttää niiden synnyn kokonaan.

  9. Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiri tiedotti asiasta torstaina 12.3.2020

  10. Mainos

    Edit. 13.3.2020 TAPAHTUMA PERUTTU! Toimintansa aikana yhdistys on saanut varauksettoman tuen eteläpohjalaisilta kunnilta, kaupungeilta, seurakunnilta sekä eri maanpuolustusjärjestöiltä ja kyläyhdistyksiltä. Veteraaniyhdistysten kanssa on toteutettu yhteistyössä lukuisia tapahtumia.