Metsätilan sukupolvenvaihdos kannattaa ottaa puheeksi ajoissa
Metsätilan tulevaisuudensuunnitelmia ei kannata jättää viime tinkaan. Järviseudulla moni metsänomistaja on jo siinä iässä, että omistajanvaihdos olisi hyvä nostaa kahvipöytään keskusteltavaksi. Stora Enson metsäasiantuntija Katri Pelto-Arvo kehottaa aloittamaan keskustelun rauhassa ja ajoissa. Etelä-Pohjanmaalla metsänomistajien keski-ikä on noin 60 vuotta. Puolet omistajista on jo täyttänyt 65 vuotta tai siirtynyt eläkkeelle, eikä Järviseutu tee tässä poikkeusta. Pelto-Arvo kohtaa työssään perheitä, joissa sukupolvenvaihdos kolkuttelee jo ovella, vaikka aihetta ei olisi vielä otettu puheeksi. Lähes 30 vuotta metsänomistajien rinnalla kulkenut Pelto-Arvo tietää, ettei päätös synny sormia napsauttamalla. Kun ensimmäinen ajatus tilan siirtämisestä seuraavalle sukupolvelle herää, on kuitenkin oikea hetki ryhtyä selvittämään vaihtoehtoja. –Viimeistään eläkeiässä … Jatka artikkelin Metsätilan sukupolvenvaihdos kannattaa ottaa puheeksi ajoissa lukemista