Elämän eväät eivät olleet runsaat, mutta ne kantoivat pitkälle

200-sivuinen omakustanneteos Aulis Harju Aulis – Sotaorpo Vimpelistä kuvaa Aulis Harjun elämän vuosia ennen pappisvihkimystä; elämää pääosin Lakaniemessä, missä Harju syntyi ja minne hän äitinsä kanssa palasi isänsä menehdyttyä. Välissä äiti Ottilia oli miniänä Harjulla, jossa emännyyttä hoiti Ida, isän äiti. Onnellisen hämmentyneenä 20.5.1940 klo 18.15 äitini Ottilia Harju synnytti minun näköisen pojan Anna ja Janne Uusipaikan talon ovikammarissa. Itse äitini oli nähnyt päivänvalon samassa kammarissa 25 vuotta aikaisemmin. Isäni, Uuno, oli ”siellä jossakin” – sillä osoitteella sodan aikana posti kulki. Lähes kaikkien lakaniemeläisten sodasta selviytyminen oli melkoinen ihme. Vain pari meistä lapsista jäi orvoiksi. Pieni Harjun perhe muutti rajajääkäri-isän työn perässä Ylitorniolle kesällä 1945 ja palasi Uusipaikan tilalle Uunon menehdyttyä lokakuussa. Muistelmissaan Harju muistelee lapsuusaikoja ja maatalon töitä Uusipaikan tilalla; omavaraista elämää 1940- ja 1950-lukujen Lakaniemessä. Hoidetaan kotieläimiä, kalastellaan. Lähellä on sukua ja naapureita, ystäviä. Kylän koulupojat osallistuvat tervehenkiseen Ahertajat-kerhoon, jossa saa kerätä pisteitä Kirkossa käynti kaksi pistettä, pyhäkoulu kaksi pistettä, kerhossa mukana olo kaksi pistettä. Syksyn tai kevään pisteitä keränneet voittajat laskettiin, mutta palkintoja ei juuri jaettu. Nuori Aulis ehti moneen muuhunkin; hän hieroi lehmiä ähkyä estäen ja työskenteli tiilitehtaalla. Olin ylpeä, kun 14-vuotiaana sain polttaa Uusipaikan tiiliuunia yhden sunnuntain klo 6 aamulla iltaan kello 22 ihan yksin. Ketään aikuista ei saatu töihin ja äiti toi eväitä uunin polttajalle. Oli hyvin tärkeää, ettei uuni päässyt jäähtymään eikä palanut niin, että tiilet alkaisivat sulaa möykyiksi. Väliajat sain heittää tikkaa. Se oli upeaa. Koulunkäynnistä nuori Aulis nauttii myös. Lukuaineiden lisäksi liikunta oli mieluista. Talvisaikaan jumppa tapahtui juhlasalissa, ellei luistelemaan tai hiihtämään päästy. Koripallo oli tavallisinta. Kerran opettaja toi saliin nyrkkeilyhanskat. Sain kokeilla Markus Lakaniemen kanssa näitä ”rukkasia”. Aikaa oli kolme minuuttia. Leukaan ja alavatsaan ei saanut lyödä. Pohjois-Savon prikaati kutsui 1960. Sen jälkeen oli vuorossa alan ja uran valinta. Olin kiinnostunut vahvasti luonnontiedosta ja kävin keväällä Helsingissä testeissä tavoitellen paikkaa yliopistoon. Kuitenkin syksyllä kutsui teologinen tiedekunta. Helsingissä Harju tapasi tulevan vaimonsa Mirjan, joka oli kahvinkeittäjänä Fabiksella. Paikka oli suhteellisen lähellä Yliopistoa, jossa evankeliset nuoret viettivät luentojen välillä ja välillä iltaisinkin vapaa-aikaa. Kevättalvella 1966 Marja oli lähdössä Kristianinkadulle ja totesin, että voisin lähteä saattelemaan, kun on aikaa. Taisimme sitten sopia, että voisimme mennä Hesperian pesäpallokentälle katsomaan PuMu–Vimpeli-pesäpallo-ottelua. Vimpelin porukka oli tuttua. Pesäpallo oli Marjalle tuttua Jyväskylästä. Vasta jälkeenpäin sain tietää, että Marjan äiti oli ollut aktiivi pesäpalloilija. Nuoripari vihittiin 26. marraskuuta 1967 Helsingin tuomiokirkon itäisessä kappelissa. Vihkijänä oli pastori Reijo Arkkila ja uruissa diplomi urkuri Tapani Valsta. Hääpuhe liittyi tekstiin; ”Kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”. Äidin ja hänen vanhempiensa vakaa uskonnollisuus olivat johdattamassa minut kirkon penkkiin. Toinen elämääni ja tulevaisuutta valmisteleva seikka oli sotavuosien tapahtumat ja omani isäni kuolema. Ennakkoon minulla ei ollut aavistustakaan näistä valmisteluista, joita minun kohdalleni tehtiin. Kirjassa on myös info-osuuksia, esimerkiksi pellavasta ja sen käsittelystä, Lappajärvestä kaloineen ja Lakaniemen historiasta, vaaran vuosista ja koulutuksen muutoksista. Lopuksi Harju riimittelee kaikista kylän asukkaista. Kivinen Eeli ja Milja Kivisen Eelillä hanurissa on Väinämöisen mahti, myllyjen jyskeessä käypi jo tahti, vaan ei tuopista koskaan lopu sahti Kivisen Pentti ja Auliskin soittaa, mutta eivät he silti voi isäänsä voittaa. Milja, vaimolla, usko oli selkeä ja syvä, minulle hän opetti harva se pyhä. Harju tekee kirjassaan tiliä elämästään. Pidämme syntymää ja elämäämme jokapäiväisenä tapahtumana. Sitähän ne eivät todellakaan ole. Täydellistä vastausta elämän tarkoituksesta ei kukaan ole pystynyt antamaan. Vielä paljon enemmän kysymyksiä ja samalla vastaamattomia asioita liittyy kuolemaan. Saksalaisen teologin Althausin ajatus on, että jokainen aalto joka päättyy kuolemaan, lyö iäisyyden rantaan. Täydellistä vastausta elämän tarkoitukseen ei kukaan pysty antamaan. Kirjaa saatavilla Vimpelissä Kukkasalonki Kastanjasta sekä suoraan kirjoittajalta.

200-sivuinen omakustanneteos, omaelämäkerta Aulis – Sotaorpo Vimpelistä kuvaa Aulis Harjun elämän vuosia ennen pappisvihkimystä; elämää pääosin Lakaniemessä, missä Harju syntyi ja minne hän äitinsä kanssa palasi isänsä menehdyttyä. Välissä äiti Ottilia oli miehensä Uunon ollessa sodassa, miniänä Harjulla, jossa emännyyttä hoiti Ida, isän äiti. Onnellisen hämmentyneenä 20.5.1940 klo 18.15 äitini Ottilia Harju synnytti minun  näköisen … Jatka artikkelin Elämän eväät eivät olleet runsaat, mutta ne kantoivat pitkälle lukemista

Järviseudun sanomat
0 kommenttia