Kulttuuriyhdistys Karikon viime vuodesta tuttu Metsärunoretki retkeillään tällä kertaa Lappajärven Itäkylässä sijaitsevalla Vanhavuorella lauantaina 6. syyskuuta kello 16. Karikko peräänkuulutti viime kesänä metsäaiheisia runoja, joita saapui kaikkiaan 33 kappaletta. Runoista valikoitui lausuttavaksi 14 kappaletta, jotka teatteri-ilmaisun ohjaaja Katja Kujala järjesti draamallisesti sopivaksi kokonaisuudeksi.
Metsärunoretki on nimensä mukaisesti retki, jolle kannattaa varautua sopivin varustein: retkijakkara, alusta tai viltti istumista varten, tarpeeksi lämmin vaatetus ja eväät. Karikkolaiset lukevat runoja ja luovat kokonaisuuteen sopivan äänimaiseman erilaisilla luonnon elementeillä.
Vanhavuorelle pääsee Övermarkintiellä sijaitsevalta paikoitusalueelta, josta matkaa vuoren huipulle tulee noin 1,4 kilometriä suuntaansa. Reitti on leveää, helppokulkuista metsäautotietä. Alkumatka on tasamaata ja lopussa on noin 500 metrin nousu Vanhavuorelle. Parkkipaikalta on Metsärunot -kylttejä opastamassa perille. Vanhavuorelle kävelyyn kannattaa varata riittävästi aikaa, ja paikalle saapua hyvissä ajoin, niin saa laskeutua metsän rauhaan ja valita itselle sopiva paikka runojen kuuntelemiseen.
Metsärunoretki järjestetään yhteistyössä Itäkylän Saapas nähä -hankkeen kanssa.
Metsärunoretriitti Arkkuvainion metsässä
SEURAAVANA lauantaina 13. syyskuuta kello 16 Karikkolaiset vievät kuulijan metsärunoretriitille Lappajärven keskustassa sijaitsevan Arkkuvainion pururadan metsään. Tällä kertaa osallistujat kulkevat Antti Purolan harmonikkamusiikin johdattelemina pururataa pitkin pysähtyen eri kohdissa kuulemaan Katja Kujalan ja Maija Perälän lukemia Metsärunoretkeltä tuttuja runoja.
–Retriitissä konsepti on hieman eri kuin retkellä. Osallistujalla on aktiivisempi rooli, metsää ja runoja aistitaan kokonaisvaltaisemmin. Antin harmonikan luoma äänimaisema tuo oman sävynsä kokemukseen ja tarkoitus on nimenomaan hiljentyä metsärunoretriitin tunnelmaan. Metsä on aineetonta kulttuuriperintöä parhaimmillaan. Luonnon, erityisesti metsän hyvinvointia edistävät vaikutukset tunnetaan jo laajalti, samoin taiteen ja hyvinvoinnin yhteydet. Karikko yhdistää kulttuurin ja hyvinvoinnin viemällä runot metsään, Kujala kertoo.
Retriitille lähdetään Tornitien päässä sijaitsevan vesitornin juurelta. Pururata on suhteellisen helppokulkuista, lähes koko matkalta tasamaata pientä laskua ja nousua lukuun ottamatta. Noin kilometrin pituisella reitillä on puunjuuria ja joitain kiviä, joten kävellessä on syytä pitää katse jaloissa. Retriitti kestää noin tunnin. Tapahtumissa on säävaraus ja peruuntumisesta ilmoitetaan Karikon Facebook-profiilissa.
Tervetuloa metsään!
Kulttuuriyhdistys Karikko














