Kauppakamarien kyselyn mukaan 37,5 prosentilla eteläpohjalaisista yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta ja 55 prosenttia yrityksistä kertoo osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä. -Kyselyn vastausten perusteella on nähtävissä, että suhdannetilanteesta huolimatta yritysten osaajatarpeet eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka vuodentakaiseen kyselyyn nähden ne ovat hetkellisesti hieman hellittäneet, toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen. Vuoden takaisen kyselyn mukaan 62 prosentilla yrityksistä Etelä-Pohjanmaalla oli pulaa osaavasta työvoimasta ja lähes 45 prosenttia yrityksistä kertoi tuolloin osaajapulan rajoittavan kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä. -Nykyinen suhdannetilanne varmasti vaikuttaa yritysten tarpeisiin. Todennäköisesti kuitenkin pohjakosketus on jo takanapäin, ja kysyntä osaajista kiihtyy. Neljä kymmenestä yrityksestä ennakoi rekrytointitarpeiden kasvavan … Jatka artikkelin Suhdannetilanteesta huolimatta osaajapula ei ole Etelä-Pohjanmaalta kadonnut – ammattiosaajista suurin pula lukemista