Onko sinulla maailmassa jokin paikka, johon olet kiintynyt? Sellainen, jonka ajatteleminenkin jo rauhoittaa ja tuo hyvän mielen. Minulle se on mökkiranta Pyhäjärven rannalla yli kolmensadan kilometrin päässä. Välimatkan vuoksi käynnit siellä ovat harventuneet, mutta tulleet yhä tärkeämmiksi. Minä ja kesämökki ilmestyimme maailmaan samoihin aikoihin, joten olemme vanhenneet yhdessä. Rapistumista on näkyvissä molemmissa. Kyseessä on nimenomaan kesämökki, sitä ei ole rakennettu ympärivuotiseen käyttöön. Vaikka pidän itse mökistäkin paljon, silti juuri ranta on se, mikä sykähdyttää joka kesä olemassaolollaan ja maisemallaan. Maisema kuitenkin muuttuu. Lapsuudessani hiekkaranta ylettyi ylemmäs rinteeseen. Isäni uurasti joka kesä rantaan ajautuvan valtaisan kaislamäärän kanssa ja kärräsi sitä kottikärryllä … Jatka artikkelin Ei vettä, rantaa rakkaampaa lukemista