Toivon näköaloja suuren muutoksen keskellä
−MONI on toivonut, että kokoaisin ajatelmiani ja runojani yhteen. Valikoin kolmen vuoden ajalta aineistoa, joka koskettelisi mahdollisimman paljon eri ihmisyyden pintoja ja osa-alueita, kuvailee kortesjärveläinen Regina Ketomäki Annetaan aamujen tulla -kokoelmateoksensa syntyä. Se kolmen vuoden jakso oli Ketomäelle erityinen, sillä sinä aikana hänen puolisonsa sairastui vakavasti ja menehtyi. Ketomäki saattohoiti hänet. −Tämä ei ole kuitenkaan mikään surukirja. On pitänyt luopua, mutta samalla myös ojentautua valoon. Ketomäki sanoo kuvailevansa runoissaan ja ajatelmissaan sitä, millaista arki on ollut ja millaisia arjen tuntoja on eletty. Hän käsittelee ajan kulua, omaa naiseuttaan, hengellisiä yhteisöjä, suhdetta omiin vanhempiinsa ja lastensa juurtumista tahoilleen. Kokoelmateoksessa kuvat ja … Jatka artikkelin Toivon näköaloja suuren muutoksen keskellä lukemista