2022

Urheilu

Hautamäki voittoon jännitysnäytelmän päätteeksi

RALLIN suomenmestaruussarjan talvikausi paketoitiin pohjoissavolaisilla teillä Kuopion ympäristössä ajetussa ABC Pitkälahti-rallissa. Upeassa talvikelissä käytiin äärimmäisen jännittävä kisa SM2-luokan sarjapisteistä. Riihimäki-rallissa nähty kaksinkamppailu Ville Hautamäen ja Jaakko Lavion välillä uusiutui. Tällä kerralla taistelu kymmenyksistä päättyi Lavion ajovirheeseen.

Kraatterijärvi

Sää suosi Kraatterihiihtäjiä

KRAATTERIHIIHTO eli Tulivuorihiihto Kärnänsaaren ympäri hiihdettiin sunnuntaina aivan toisenlaisissa olosuhteissa kuin viime talvena. Silloin vesi roiskui ja kengät kastuivat. Nyt yöpakkaset olivat viimeisen viikon aikana kuivattaneet sohjon jäältä ja laduntekijöillä oli helppo tehtävä saada latupohjat kestäviksi. Liukkaassa nollakelissä sukset luistivat loistavasti.

Urheilu

Vedon hallitaival jäi kesken

VIMPELIN Vedon Superpesis-miehistön halli-SM-lopputurnauspaikka jäi tällä kertaa haaveeksi. Joukkue taipui Seinäjoen JymyJusseille 27.2. pelatussa ottelussa kotiutuslyöntikilpailun jälkeen lukemin 2-1 (3-1, 2-13, 2-1). Ensimmäisessä pelissään Koskenkorvan Urheilijat kellistänyt JymyJussit eteni eteläpohjalaisten lohkosta Imatralla käytäviin mitalitaisteluihin.

Yhteisöt

Lappajärven kunnan verkkokauppa on auki

Lappajärvi-aiheista pehmeää ja kovempaakin tavaraa saa tilattua suoraan netistä, kunnan oman verkkokaupan kautta. Uusimpana tuotteena on Saunatonttu-kirja, jonka julkistamistilaisuus oli Kivitipussa talviriehan aikana. Palaa taivasta sieltä ei sieltä kuitenkaan saa tilattua, sen voi jokainen kokea Lappajärvellä henkilökohtaisesti.

Lukijan mielipide

Yksi puu muiden joukossa

Nyt on se aika, kun moottorisahat kaivetaan naftaliinista ja huolletaan. Terät viilataan ja pistetään sahat laulamaan. Polttopuita kaadetaan ja markkeja maisemoidaan. Siistitään nurkkia, roskapuut poistetaan, turhat risutsiivotaan jakaadetaan auton kylkiä raapivat sekätielle ulottuvat puut. Mutta tunnetaanko kaikki puut mitä tuli kaadettua? Mitä lajeja jäi pystyyn ja minkä verran? Havaittiinko myös pienet taimet? Mitä tapahtui risuille?

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.