Myrsky ei pilannut Sivuluisurockia

Kolmas Sivuluisurock järjestettiin onnistuneesti, lauantain vähintäänkin epävakaasta säästä huolimatta. “Telttoja jouduttiin pultata asfalttiin kiinni, ja vielä sen lisäksi lisättiin extrapainoja telttoihin ja myös aitalinjaan. Edellisen yön aikana oli myös satanut niin paljon, että aamusta ensiapu jouduttiin siirtämään jo valmiiksi kasatusta paikasta aivan toisaalle”, Jaakko Erkinheimo kertaa. “Ongelmiin reagoitiin ajoissa, ja onneksi sää tyyntyi ennen tapahtuman alkua, ja pahin sadekin alkoi vasta viimeisenä esiintyneen Janne Hurmeen aikana.”