syyskuu 2021

Kulttuuri ja ihmiset

Seinäjoen Taitelijaseura on vireä 60-vuotias

SEINÄJOEN Taiteilijaseura juhlii 60-vuotista taivaltaan Nelimarkka-museolla lauantaina avatulla Hetki ja tulevaisuus -näyttelyllä, joka on avoinna 9. tammikuuta 2022 saakka.

Kunnallisuutiset

Lappajärven ateriapalveluissa siirrytään kylmäkuljetuksiin

JÄRVI-POHJANMAAN perusturvalautakunta päätti 31. elokuuta pitämässään kokouksessa, että Lappajärvellä luovutaan lämpimien aterioiden kuljetuksesta koteihin, sillä yhteistoiminta-alueella tulee kaikkien toimintojen olla tasapuolisia asiakkaiden saaman palvelun ja hinnan suhteen.

Urheilu

Mäkelälle painin Suomen mestaruus

VIMPELILÄINEN, Kuortaneen Urheilulukion painilinjalla opiskeleva ja Perhon Kiriä edustava 17-vuotias Onni Mäkelä paini Kuortaneella kreikkalais-roomalaisen painin U17, 71-kiloisten sarjassa Suomen mestariksi ja vanhempien, U20, 72-kiloisten sarjassa SM-pronssia. SM-kisat järjestettiin Kuortane-hallissa 28.–29.8.

Koulutus

Koululaisten maksuton kerhotoiminta käynnistyy Kauhavalla viikosta 36 alkaen

Kauhavan kaupunki sai aluehallintoviraston myöntämää erityisavustusta oppilaslähtöiseen harrastustoimintaan. Avustuksen myötä on mahdollista tarjota monipuolisia ja maksuttomia harrastusvaihtoehtoja kaikille 1.–9.-luokkalaisille pian koulupäivän alkamis- tai päättymisajan läheisyyteen. Tämä hanke on nimeltään Harrastamisen riemua kaikkialla Kauhavalla, ja hankerahoituksen avulla voidaan tarjota harrastustoimintaa lapsille ja nuorille koko lukuvuoden ajaksi.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.