Etelä-Pohjanmaa palaa pandemian perustasolle

Etelä-Pohjanmaalla tartuntatautitilanne on pysynyt vakaana viimeiset kolme kuukautta. Tartuntojen määrä oli joulu-, tammi- ja helmikuussa noin sata ja maaliskuussa samaa tasoa. Neljäntoista vuorokauden ilmaantuvuus on 24,9/100 000 asukasta (48 tapausta) ja seitsemän vuorokauden ilmaantuvuus on 13,5 (26 tapausta). Koronapotilaiden osastohoito on voitu toteuttaa pääosin alueen terveyskeskuksissa. Tartuntalähteet on pystytty selvittämään hyvin ja positiivisten näytteiden osuus kaikista otetuista koronanäytteistä on jäänyt matalaksi (alle 1 %).

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut kaksi kertaa pandemian kiihtymisvaiheessa; ensin 5.-29.10.2020 ja 27.11.2020-22.3.2021. Nyrkin aikaisemmin antamat suositukset ja aluehallintoviraston antama 10 hengen kokoontumisrajoitus ovat voimassa 31.3.2021 saakka. Valtioneuvoston asetus ravintolatoiminnan rajoittamisesta on voimassa 28.3.2021 saakka ja sen on ilmoitettu jatkuvan kiihtymisvaiheen alueilla vielä 18.4.2021 saakka. Etelä-Pohjanmaan osalta Valtioneuvoston päätöstä valmistellaan parhaillaan.

Pandemian perustasolle palaaminen on osoitus eteläpohjalaisten hyvästä sitoutumisesta yhteisiin torjuntatoimiin. Pandemian perustasolla voidaan tiukkoja rajoituksia lieventää ja palata lähemmäksi normaalia elämää. Ajautuminen uudestaan kiihtymisvaiheeseen estetään vain jatkamalla turvavälien noudattamista, kasvomaskien käyttöä ja hyvää käsihygieniaa.

Nyrkki kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 29.3.2021.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.