Evijärven kunnanhallitus 23.11.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN ensi vuoden talousarvio käsitellään kunnanhallituksessa 7. joulukuuta ja sen jälkeen valtuustossa 14. joulukuuta.

Tavoitteena on, että kunnan talous tasapainottuu suunnittelukauden loppuun mennessä, ja että viimeistään vuonna 2023 saavutetaan ylijäämäinen tulos.

Syys- ja lokakuun aikana talousatvion valmistelutilanne on tarkentunut, mutta edelleen ensi vuoden budjetin laatimisessa on normaalia enemmän epävarmuustekijöitä. Valtuuston päätös kunnallisveroprosentin nostamisesta yhdellä prosenttiyksiköllä parantaa tulopuolta noin 347 000 eurolla. Menopuolta on saatu laskemaan raamista noin 911 000 euroa.

Tämänhetkinen versio talousarviosta on kokonaisuutena ylijäämäinen 238 000 euroa. Poistoja ei ole vielä tarkennettu vuodelle 2021. Poistot nousevat nykyisestä talousarvioversiosta ja siten huonontavat tulosta vielä.

Kunnanjohtaja Mikko Huhtala sanoo, että tärkeää on, että budjetti on realistinen.

–Ensi vuoden talousarvio ollaan saamassa kohtalaisen tasapainoiseksi. Pelkästään omaa toimintaa sopeuttamalla taloutta ei olisi saatu tasapainoon nykyisellä palvelu-, toiminta- ja kulurakenteella. Kunnallisveron korotuksella ja Kuntayhtymä Kaksineuvoisen talouden tasapainotustoimilla ja niiden toteutumisella ensi vuoden aikana on suuri merkitys kunnan talousarvioon, hän sanoo.

Mainos

Kun talousarvioluonnosta käsiteltiin kunnanhallituksessa 23. marraskuuta, kokoomuksen Markus Kattilakoski ehdotti, että kunnassa selvitetään sellaisen ikäihmisten, liikuntarajoitteisten ja muiden kuntalaisten määrä, joiden fyysinen toimintakyky on laskenut. Hän toivoi, että tekninen lautakunta varaisi heidän teidensä auraamiseen 10 000 euroa. Ehdotus raukesi kannattamattomana.

HUHTALALTA vapaaksi jäävään hallintopäällikön virkaan hakeneiden haastattelut aloitettiin viime viikolla.

Virkaan haki kahdeksan henkilöä, joista kaksi oli myöhemmin vetänyt hakemuksensa pois. Haastatteluun kutsuttiin Miia Pahkakangas, Veli-Matti Kurtti, Jouni Pummila, Jussi Javanainen ja Pauliina Puskala. Kunnanhallituksen kokouksessa 7. joulukuuta päätetään joko suoraan, kuka heistä valitaan, tai sitten hakijoita lähetetään vielä soveltuvuustesteihin.

EVIJÄRVEN kunnostukseen haetaan 55 000 euroa valtionavustusta ely-keskukselta.

Järven kunnostushankkeessa ensi vuodeksi suunnitellut toimenpiteet maksavat 110 000 euroa. Siitä vastikkeetonta talkootyötä on 10 000 euroa ja kunnan rahoitusosuus 50 000 euroa. Loput rahat tulisivat siis elyltä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.