8 syyskuun, 2020

Hautamäki taistelee mestaruudesta

JÄRVISEUDUN Urheiluautoilijoiden Ville Hautamäki ajoi rallin SM-sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Kouvolassa SM2-luokan toiseksi. Hautamäki ja kartanlukijansa Mika Juntunen jäivät seitsemän erikoiskokeen rallissa luokan voittajalle Jaro Kinnuselle 17,9 sekuntia.

Koronatilanne ennallaan, tartuntoja 64

ETELÄ-POHJANMAAN sairaanhoitopiirin koronatilanne on ennallaan. Tartuntojen kokonaismäärä Etelä-Pohjanmaalla on 64. Sairaalahoidossa ei ole koronaviruspotilaita. COVID-19-näytteitä

Unelmakökkä kannustaa nuoria visioimaan Etelä-Pohjanmaata vuonna 2050

Etelä-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt maakunnan nuorille suunnatun Unelmakökkä-kilpailun, jossa tarkoituksena on hakea näkemyksiä Etelä-Pohjanmaan myönteisestä tulevaisuudesta vuonna 2050. Kilpailutöistä välittyviä näkemyksiä on tarkoitus hyödyntää myös maakunnan strategiatyössä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.