heinäkuu 2020

Sielullinen luovuus ei tunne mitään rajoja

SIELU lat. animus; sivistää, inhimillistää: Elämässä ihmisystävälliseksi tekeminen, henki, järki, mieli, ajattelu, ajatuskyky, tarmo, huomiokyky, henkistyen nähdä, taju, olla tarkkaavainen, muisti,

Tuohiperältä tropiikkiin ja takaisin – Kansainvälisyys ja yhteiskunnallinen yrittäjyys inspiroivat Anniina Heikkilää

Anniina Heikkilä kiinnostui latinokulttuurista jo lukiovuosinaan. Yliopiston opiskeluvaihdossa hän pääsi tutustumaan Buenos Airesiin, jonne saapuminen oli ikimuistoinen elämys: etsiä asuntoa vajaalla kielitaidolla paperikartan kanssa paikallisbussilla liikkuen, totutellen 35 asteen lämpöön. Metropolin elämä vei mukanaan, mutta samalla syntyi päätös, että seuraavalla Etelä-Amerikan visiitillä hän haluaa asua maaseudun rauhassa. El Paredonin ja nykyisen asuinpaikkakunnan, Vimpelin välillä on monia yhtäläisyyksiä, mutta myös suuria eroja. Tanskassa vietettyjen vuosien aikana puolestaan heräsi kiinnostus yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen.

Kortesjärven entinen kunnantalo myyntiin

Kauhavan kaupunki on päättänyt myydä Kortesjärven palvelutoimiston rakennuksen. Kaupunki lupautuu vuokraamaan rakennuksessa toimivan Jääkärimuseon tilat ostajalta 10 vuodeksi erikseen tehtävällä vuokrasopimuksella ja erikseen sovittavalla hinnalla.

Kuntoilukeskus tulevana sunnuntaina tositoimiin

Ensimmäiset harjoittelijat pääsevät Evijärven kuntoilukeskuksen tiloihin viikonloppuna. Kuntosalin käytöstä vastaava Evijärven Kuntoilukeskus ry toivoo paikallisten saapuvan kokeilemaan ennakkoluulottomasti tilojen tarjontaa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.