Mainos

Löydä Kraatterijärven Ihmeet -esite ilmestyi alkuvuodesta

Kraatterijärven toimijat ry:ssä oli vuonna 2019 44 jäsentä. Yhdistykselle tehdään vuosittain toimintasuunnitelma budjetteineen. Yhdistyksen puitteissa tehdään myynninedistämistä Kraatterijärven Ihmeet –brändin alla. Uusin Löydä Kraatterijärven Ihmeet -esite ilmestyi alkuvuodesta.

Kraatterijärven toimijat ry:n uusin Löydä Kraatterijärven Ihmeet -esite ilmestyi alkuvuodesta.

– Esite tehtiin nyt kolmannen kerran ja se on saanut asiakkailta erittäin hyvää palautetta, toteaa Elina Järvinen. Yhdistyksen jäsenet ovat nostaneet yhden tuotteensa tai palvelunsa esille hintoineen. Esittelytapa avaa mielenkiintoisen ikkunan alueen matkailu- ja palvelualan yritysten tarjontaan.

– Vuodesta 2014 seutukunnan matkailutarjontaa on tehty tunnetuksi hyödyntämällä markkinointiviestinnässä Euroopan suurinta kraatterijärveä. Yhdistys omistaa Kraatterijärven Ihmeet -brändin, jonka alla erilaiset matkailutoimijat ovat löytäneet paikkansa. Se kiinnostaa selkeästi myös matkailijaa. Meillä on tarjolla uniikki tarina alueen syntyhistoriasta ja mikä hienointa matkailijalla on nähtävillä ja koettavissa osa tätä kosmista luontoa. Toimijoiden tarjonta tukee hienosti tätä kokonaisuutta.

Esitettä jaetaan eri markkinointi- ja myyntitilaisuuksissa sekä alueen yrityksissä.

Kraatterijärven toimijat ry:n toiminnan tarkoituksena on edistää Järviseudun alueen matkailua ja eri toimijoiden yhteistoimintaa. Yhdistys on perustettu 2014. Jäsenet edustavat perinteisiä matkailualan yrityksiä, majoitus-, ravitsemis- ja ohjelmapalveluyrityksiä sekä käyntikohteita kuten museoita. Lisäksi mukana on matkailun liitännäiselinkeinoon kuuluvia kuten kaupan alan yrityksiä. Lisäksi jäsenistöön kuuluu yhdistyksiä kuten urheilu- ja kotiseutuseuroja sekä alueen kunnat. Jäseniä vuonna 2019 yhdistyksessä oli 44.
Yhdistykselle tehdään vuosittain toimintasuunnitelma budjetteineen. Yhdistyksen puitteissa tehdään myynninedistämistä Kraatterijärven Ihmeet –brändin alla. Kraatterijärven Ihmeet muodostuu yhdestä suuresta ihmeestä - Euroopan suurimmasta kraatterijärvestä Lappajärvestä sekä lukuisista pienistä ihmeistä, palveluita tuottavista toimijoista.

Lue Löydä Kraatterijärven ihmeet -esitettä

kraatterijarvi@kraatterijarvi.fi

www.kraatterijarvi.fi

Jaa juttu: