Kortesjärven nuorisotilat muuttavat koululle, avajaiset 10.1.

KORTESJÄRVEN nuorisotiloilla palvelutoimiston kellarissa pidettiin 13. joulukuuta viimeinen ilta. Toiminta jatkuu maanantaista 13. tammikuuta eteenpäin uudessa paikassa, yhtenäiskoulun puukoulun puoleisen päädyn toisessa kerroksessa.

Kaikille avoimia avajaisia vietetään siellä kuitenkin jo perjantaina 10. tammikuuta kello 15–18. Paikalla tiloja esittelemässä ovat ainakin nuoriso-ohjaajat Tuomas Lahdenperä ja Elina Ruotsala.

–Tiloihin saa tulla tutustumaan silloin kuka vain, ja luvassa on totta kai myös kakkukahvit sekä popparia ja hattaraa, he kertovat.

Jaa juttu: